Suomen ulkoministeri Elina Valtonen järjesti suomalaismedialle lehdistötilaisuuden New Yorkissa. MTV Uutiset lähetti tilaisuuden suorana.
Huolestuttavia droonihavaintoja on saatu viime yönä ja tämän päivän puolella jo useita lisää maanantain tapahtumien jatkoksi.
Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokoukseen osallistuva ulkoministeri Elina Valtonen järjesti tänään illalla Suomen aikaa mediatilaisuuden, jossa hän otti kantaa tietoihin.
Valtonen toteaa, että droonihavainnoissa ei lähtökohtaisesti ole mitään uutta tai hälyttävää, ellei sitten havaita, että taustalla on jokin systemaattinen ja laajamittainen toimija, joka koittaa vaikuttaa yhteiskunnan toimintaan.
– Viimeksi eilen puhuin Tanskan kollegan kanssa tästä tilanteesta ja kyllähän tämä tietysti huolta aiheuttaa.
Valtosen mukaan viranomaiset niin Tanskassa kuin Suomessakin ovat vahvoin toimivaltuuksin varustettuja ja valmiita vastaamaan erilaisiin tilanteisiin.
Valtonen huomauttaa, että Suomen ilmatilaa on loukattu monta kertaa pitkällä aikavälillä. Valtonen toteaa, että Venäjä testaa välillä Suomea. Valtosen mukaan Suomi toimii niin, että sotilaallisesti ja viranomaispuolelta on selvä vaste. Suomella on myös selvät säännöt voimankäytölle, eli siihen käytetäänkö voimaa vai ei.
Valtosen mukaan tilanne ei tällä hetkellä aiheuta erityistä huolta ja Suomi on tiiviissä yhteydessä liittolaismaiden kanssa.
Valtosen mukaan droonihäirinnän tekijää ei ole toistaiseksi kyetty päättelemään. Valtonen arvioi, että jos tapausten taustalla on systemaattisuus ja harkittu toiminta niin tämä sopisi Venäjän pelikirjaan.
– Että vähän testataan, minkälaisia mahdollisia haavoittuvuuksia eri Euroopan maissa on. Tämä ei sinänsä ole Suomellekaan uusi asia. Olemme havainneet erilaista – ikään kuin tihutyötä ja kiusantekoa Venäjän taholta. Ei pelkästään viime viikkoina ja kuukausina, vaan myös viime vuosina.

