Oppositio: Zimbabwen johto käy sotaa

Zimbabwessa maaliskuun lopun vaaleista alkaneissa levottomuuksissa on surmattu opposition mukaan jo kymmenen ihmistä. Lisäksi sadat ovat haavoittuneet ja tuhannet paenneet kodeistaan.

- Zimbabwessa on sota, jota (presidentti Robert) Mugaben hallinto käy kansaa vastaan, sanoi oppositiopuolue MDC:n pääsihteeri Tendai Biti Etelä-Afrikassa.

Opposition laskujen mukaan yli 400 sen kannattajaa on lisäksi pidätetty.

- Vaadimme mittavaa kansainvälistä väliintuloa Zimbabween, Biti jatkoi.

Oppositio voitti 29. maaliskuuta pidetyt kiistellyt parlamenttivaalit. Saman päivänä pidettyjen presidentinvaalien tulosta ei ole vieläkään julkistettu, mutta myös ne päättyivät opposition mukaan heidän voittoonsa.

Afrikan unioni vaati tänään Zimbabwen hallitusta julistamaan vaalitulokset viipymättä.

Tilannetta on entisestään kiristänyt parlamenttivaalien tulosten eilen alkanut uusi laskenta osassa vaalipiirejä. Oppositio ei aio hyväksyä uuden laskennan tulosta.

84-vuotias Mugabe on johtanut Zimbabwea vuoden 1980 itsenäistymisestä saakka. Aiemmin suhteellisen vauras maa on nykyisin konkurssikypsä.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat