Onko lapsen laittaminen jäähylle haitallista? Tuore tutkimus haastaa aiemmat luulot – ota nämä asiat huomioon rangaistusta käyttäessäsi

Tuore yhdysvaltalaistutkimus vihjaa, ettei lapsen rankaiseminen jäähyllä ole haitallista toisin kuin usein luullaan.

Jäähy on suosittu kurinpitomenetelmä, jolla tarkoitetaan lapsen määräämistä rauhoittumaan johonkin ennaltasovittuun paikkaan. Yleisyydestään huolimatta jäähy on herättänyt paljon huolta rangaistusmetodin vaikutuksista lapseen, minkä vuoksi jäähyllä on huono maine, Michiganin yliopiston tutkijat kirjoittavat tiedotteessa.

Aiemmin yhdysvaltalaistutkijat ovat esittäneet, että lapsi saattaa kokea jäähyn hylkäämisenä. Jäähyllä ollessaan lapsi joutuu kohtaamaan ahdistavan ja stressaavan tilanteen yksin. Tämä voi johtaa emotionaaliseen traumaan, mikä näkyy aivoissa fyysisen kivun tapaan, kertoi Time-lehti vuonna 2014. Samaa väittämää on toisteltu lukuisilla internetsivustoilla ja sosiaalisen median alustoilla. 

Tuoreen Michiganin yliopiston tutkimuksen mukaan pelko jäähyn vaikutuksista lapsen kehitykseen on turhaa. Tutkimuksen mukaan jäähyrangaistuksesta ei aiheudu lapselle pitkäaikaisia ongelmia.

Tutkijat kuitenkin huomauttavat, että jäähyä pitäisi käyttää rangaistustoimena oikein: rauhallisesti, johdonmukaisesti ja huutamatta.

Jäähylle laittaminen ei ollut yhteydessä ongelmiin

Michiganin yliopiston tutkimuksessa tarkasteltiin lähes 1400 perhettä ja heidän kasvatustapojaan. Osallistuneiden perheiden lasten tunteita vanhempiaan kohtaan, mielenterveyttä ja sosiaalisia taitoja mitattiin lasten ollessa 3-, 5- ja 10-vuotiaita.

Kun lapset olivat 3-vuotiaita, kolmannes vanhemmista käytti jäähyrangaistusta ja määräsi lapsensa esimerkiksi istumaan hiljaa nurkkaan. Tutkijat olettivat vanhempien jatkavan rangaistusmenetelmän käyttöä myöhemmin lapsen kasvaessa.

Tutkijat eivät huomanneet, että jäähy-tekniikka olisi liittynyt eroihin lasten ahdistuneisuudessa, masennuksessa, itsehillinnässä tai sääntöjen rikkomisessa.

Sen sijaan fyysisiä rangaistuksia käyttävien vanhempien lapsista tuli todennäköisemmin aggressiivisempia kuin fyysisiä rangaistuksia käyttämättömien vanhempien lapsista.

Lisäksi tutkijat huomasivat, että masennuksesta kärsivien vanhempien lapset kärsivät todennäköisemmin masennus- ja ahdistuneisuusoireita sekä käyttäytyivät todennäköisemmin aggressiivisesti.

Löydökset ilmestyivät Journal of Developmental & Behavioral Pediatrics -julkaisussa.

Käytä jäähyä oikein

Tutkimusta tehnyt lastenpsykologi Rachel Knight sanoo, että jäähyt voivat olla tehokkaita ongelmakäyttäytymisen vähentäjiä, jos rangaistusmetodia käytetään oikein. Knightin mukaan avainasemassa jäähyjen käytössä ovat seuraavat asiat:

  • rauhallisuus
  • johdonmukaisuus
  • positiivinen ympäristö
  • tapahtuman suunnitelma etukäteen
  • molemminpuolinen ymmärrys
  • huutamisen välttäminen

Britannian yleisradioyhtiön BBC:n haastattelema eläköitynyt kehityspsykologi Helen Barrett muistuttaa, että jäähyrangaistuksen vaikutus riippuu paljon myös lapsesta itsestään. Osa kokee nurkkaan määräämisen häpeällisenä, osa ei niinkään.

Paljon riippuu myös siitä, kenen edessä lapsensa jäähylle määrää. Jos rangaistuksen antamisella on yleisöä, voi se olla lapsesta järkyttävämpää.

Barretin mukaan hyvä vanhemmuus on lämmintä ja arvovaltaista – ei määräilevää tai käskevää.

Lue myös:

    Uusimmat