Onko huimaus vaarallista? Neurologi kertoo, miksi ihminen pyörtyy – yleisin riskiryhmä voi yllättää: "Usein syy onneksi on hyvälaatuinen"
Huimaus liitetään toisinaan yhteen pyörtymisen kanssa, vaikka ne eivät aivan sama asia olekaan. Huimaus on harvoin vaarallista.
Nouset pitkän puutarhanhoitopäivän päätteeksi seisomaan – ja yhtäkkiä silmissä sumeneekin! Tunne on monelle tuttu, mutta hätääntyä siitä ei kannata.
– Ihmistä voi huimata monestakin eri syystä, ja usein syy onneksi on hyvälaatuinen, neurologi Mika Koskinen lohduttaa.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, mistä huimaus johtuu.
Pelkkä huimaus kertoo harvoin mistään vakavasta
Kolmasosa huimauksista johtuu Koskisen mukaan korvaperäisistä syistä, eli tasapainoelimen toimintahäiriöistä. Pelkkä huimaus yksinään kertoo harvoin mistään vakavasta.
– Esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöissä on muitakin oireita, kuten kömpelyys ja puheen vaikeus, Koskinen kuvaa.
Iän myötä huimaus voi yleistyä: tutkimusten mukaan esimerkiksi lähes kaikki 65-vuotiaat kokevat toisinaan huimausta.
Mistä pyörtyminen johtuu?
Huimaus liitetään toisinaan yhteen pyörtymisen kanssa, vaikka ne eivät aivan sama asia olekaan.
– Pyörtyminen on sitä, että verenkierto aivoihin on riittämätöntä. Yleisin pyörtyminen on hoikan, nuoren naisen pyörtyminen. Se on myös ikäihmisten vaiva, kun sydän ei enää jaksa pumpata entiseen tapaan, Koskinen kuvailee.
Kun ihminen esimerkiksi nousee lattialta ja silmissä pimenee, verenpaineen säätely ei ole ehtinyt liikkeeseen mukaan. Toinen yleinen tilanne on, että iäkäs ihminen nousee yöllä käymään vessassa, mutta verenpaine ei nousekaan samaa tahtia sängystä nousevan ihmisen kanssa.
– Tällöin ihminen pyörtyy vessaan mennessään, tai ollessaan vessassa.
Tajunta palaa, kun verenpaine tasaantuu
Ennen pyörtymistä ihminen voi valahtaa kalpeaksi. Hänestä tuntuu, että maailman äänet loitonnevat kauemmas. Jos näin tapahtuu, puhutaan esipyörtymisoireista.
– Maailma menee valkoiseksi, kuin katsoisi maitolasin pohjasta. Siitä voi tipahtaa polvilleen, Koskinen kuvailee.
Jos tuntee huimausta, silmiä ei kannata sulkea – se voi pahentaa huimauksen tuntua. Hyvä uutinen on, että esipyörtymisoireetkin hellittävät usein nopeasti.
Pyörtyessäkin tajunta palaa, kun verenpaine tasaantuu. Tätä odotellessa ihmisen voi asettaa maahan makaamaan ja nostaa jalat ylös.
– Oire menee ohi, kun pääsee vähän liikkumaan, Koskinen vinkkaa.
Tarvittaessa lääkäriin
Jos pyörtymisiä esiintyy toistuvasti, niihin ei liity esipyörtymisoireita tai niihin liittyy esimerkiksi kouristuksia, kannattaa suunnata lääkäriin. Vakavasta syystä johtuva pyörtyminen liittyy usein ruumiilliseen rasitukseen, tavallinen pyörtyminen yleensä ei, kertoo Terveyskirjasto.
Pyörtynyttä ei tule jättää yksin, vaan hänen pulssiaan ja hengitystään tulee tarkkailla. Tarvittaessa hälytetään apua ja aloitetaan elvytys.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää