Omikron: Näkövammainen Seija ei enää uskalla kuljetuspalvelun yhteiskyytiin – "Suostuisitko itse suljettuun tilaan tuntemattomien kanssa?"

Helsinkiläisyrittäjä matkustaa näkövammansa vuoksi kaupungin kuljetuspalveluilla töihin. Hän ei ole enää uskaltanut käyttää vapaa-ajan kyytejä omikronin jyllätessä, koska autoon voi tulla muitakin ihmisiä.

Kuusikymppinen Seija (nimi muutettu) matkustaa Itä-Helsingistä keskustaan töihin ja sieltä takaisin kotiin kuljetuspalvelun avulla.

Näkövammansa takia hän käyttää Helsingin Matkapalveluiden kyytejä. Kyseessä on vaikeavammaisille ja vanhuksille tarkoitettu, joukkoliikennettä korvaava kuljetuspalvelu.

Kyydissä on työmatkoilla matkustajana vain hän itse. Asiointiin ja vapaa-aikaan liittyviä matkoja on aiemmin korona-aikana toteutettu myös siten, ettei kyydissä ole samalla kerralla muita matkustajia.

Seija kertoo, ettei ole enää uskaltautunut käyttämään vapaa-ajan kyytejä, koska samassa autossa voi nyt istua muitakin asiakkaita.

– Suostuisitko tässä omikron-tilanteessa itse siihen, että istuisit kolmen itsellesi tuntemattoman kanssa suljetussa tilassa, etkä tiedä heidän rokotuksistaan tai kunnostaan? Jos vaikka yksi ilmoittaisikin olevansa menossa koronatestiin, hän sanoo.

Kuka takaa turvallisuuden?

Yhdisteltyjen vapaa-ajan matkojen täyskieltämisestä luovuttiin Helsingissä kesän 2020 aikana. Syyskuussa 2021 asiakkaiden matkojen yhdistely sallittiin myös henkilöautoihin.

Seija vertaa yhdisteltyjä matkoja koulukyyteihin: matkan varrella saatetaan poimia useista kohteista eri asiakkaita kyytiin – sillä erotuksella, että matkustajilla on eri määränpäät.

Seija pohtii, kuka takaa, että muut asiakkaat käyttäisivät maskia. Myös mahdollisesti pitkät altistumisajat auton kyydissä ovat syy, miksi hän ei yhteiskyytiin halua.

– Mielestäni tämä on äärimmäistä välinpitämättömyyttä, riskiryhmäläiseksi itseään kuvaileva nainen toteaa.

Matkapalvelut vastaavat

Helsingin Matkapalveluiden logistiikka-asiantuntija Ari Lallo katsoo, että yhdistelmäkyydit ovat turvallisia THL:n antamaan riskiarviointiin perustuen. Kuljetuspalvelu ja siihen liittyvä ohjeistus ovat hänen mukaansa valvovien viranomaisten edellyttämällä tasolla.

Asiakkaiden yhdistelystä huolimatta kyydit vertautuvat vähäisen asiakaskuntansa kautta taksipalveluun riskiluokissa, hän kirjoittaa sähköpostissa.

– Palvelussa on ohjeistetusti tiukemmat vaatimukset suu- ja nenäsuojaimien käyttöön, Matkapalveluilla on tieto kuka on kulkenut kenenkin kanssa ja hygieniasäädökset ja ohjeet ovat tiukempia kuin tavallisessa taksi- tai joukkoliikenteessä, Lallo kertoo.

Autoja esimerkiksi tuuletetaan säännöllisesti pintojen desinfioinnin lisäksi.

Useamman asiakkaan yhdistettyjä kyytejä on Lallon arvion mukaan noin 20 prosenttia vapaa-ajan matkoista.

Yhteiskyydissä on useimmiten kahdesta kolmeen ihmistä. Kyyteihin on käytössä sekä henkilö- että inva-ajoneuvoja, mutta useimmiten yhteiskyydit toteutuvat jälkimmäisissä.

– Ajoneuvossa kuljetetaan ainoastaan asiakkaita, joilla ei ole koronataudin oireita. Lisäksi asiakkaat pyritään sijoittamaan ajoneuvossa mahdollisimman etäälle toisistaan.

Palvelun asiakkaalta ei voida vaatia rokottautumista.

Seija törmäsi maskittomaan kuljettajaan

Kyytien kuljettajilta edellytetään maskin käyttöä ja sitä myös valvotaan.

Seija sanoo antaneensa kerran henkilökohtaisella kyydillään kuljettajalle itse maskin, kun tällä ei ole sellaista ollut kasvoillaan.

– Toivomme, että kaikista tällaisista tapauksista annetaan palautetta matkapalveluille välittömästi, Lallo vastaa.

Seija sanoo olleensa sosiaalitoimeen yhteydessä yhteiskyyteihin liittyvän huolensa tiimoilta.

Hän sanoo saaneensa vastauksen, jossa pahoiteltiin jos asiakkaita pelottaa yhteiskyytiin tuleminen. Lisäksi hänen mukaansa viestissä mainittiin, että asiakas voi tilata vapaa-ajan kyytinsä omakustanteisesti.

– Eli käytännössä se tarkoittaa, että tilaat omat taksisi, Seija tuhahtaa.

Vapaa-aikaan liittyvien matkojen tekeminen on Seijan mukaan jäänyt hänellä käytännössä nolliin.

Hän ei halua leimautumisen pelon takia puhua asiasta omalla nimellään, mutta kokee puhuvansa monen kaltaisensa puolesta, joka ei uskalla käyttää vallitsevan koronatilanteen takia yhteisiä kyytejä.

Helsingin Matkapalveluiden Ari Lallon mukaan palautetta yhdistelmäkyydeistä on tullut.

– On hyvä, että ihmiset arvioivat riskejä. Yhdistelymatkojen estäminen on heikko rajoituskeino, jolla ei voida odottaa matkustusmääriä vähentävää vaikutusta, vaan päinvastoin matkojen lisääntymistä. Matkapalveluissa tai muissa liikennevälineissä liikkumisessa on muistettava, että kuljetuksiin liittyvä kokonaisriski tartuntoihin on vähäinen.

Hän muistuttaa, että kuljetuspalvelut ovat joukkoliikennettä korvaavaa palvelua, eivät taksipalvelua.

Joukkoliikenteen korvaaja

Sosiaali- ja terveystoimialan myöntämät kuljetuspalvelut on tarkoitettu asiointi- ja vapaa-ajan matkoihin sekä työ- ja opiskelumatkoihin.

Niitä järjestetään pääasiassa sosiaali- ja terveystoimialan kilpailuttamilla matkapalvelukeskuksen ohjauksessa olevilla liikennöitsijöiden ajoneuvoilla.

Kuljetuspalvelulla järjestetään mahdollisuus osallistumiseen ja liikkumiseen niille henkilöille, jotka eivät voi käyttää julkista joukkoliikennettä. Matkojen omavastuuosuus perustuu Helsingin julkisen liikenteen hinnoitteluun.

Liikkumista tukevina palveluina myönnettävä kuljetuspalvelu on lakisääteinen etuus.

Jutun loppua korjattu 3.1.2022 kello 18.26, kuljetuspalvelu on lakisääteinen, ei tulo- ja varallisuussidonnainen ja harkinnanvarainen etuus.

Lue myös:

    Uusimmat