Olli Mattilalle lievä ehdollinen tuomio

Ulkoasiainsihteeri Olli Mattila on tuomittu yhdeksi vuodeksi ja neljäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen salaisten EU-asiakirjojen luovuttamisesta vieraalle valtiolle.

Helsingin hovioikeus on tuominnut ulkoasiainsihteeri Olli Mattilan vakoilusta, turvallisuussalaisuuden paljastamisesta ja asiakirjan luvattomasta paljastamisesta. Lisäksi Mattila tuomittiin viraltapantavaksi ja menettämään sotilasarvonsa. Kyseessä on ensimmäinen kerta, jolloin sovellettiin rikoslakiin vuonna 1995 tullutta pykälää, sillä aiemmin rikoslaki ei tuntenut vakoilu-nimistä rikosta.

Hovioikeus katsoi Mattilan luovuttaneen Venäjän tiedustelupalveluun kuuluneille henkilöille syytteessä tarkoitetut asiakirjat ja tiedot 26. helmikuuta 1997 ja 8. kesäkuuta 1998 välisenä aikana. Luovutetuista asiakirjoista osa oli laadittu Suomen ulkoministeriössä ja osa Euroopan unionin toimielimissä.
Asiakirjojen tiedot koskivat esimerkiksi tulevissa kokouksissa käsiteltäviä salassa pidettäviä asioita ja asioiden valmisteluun liittyviä muistioita.

Ei taloudellista hyötyä

Mattilan rangaistusta määrättäessä hovioikeus otti huomioon, että tässä tapauksessa asiakirjojen paljastamisesta ei ole voinut aiheutua Suomen eduille erityisen merkittävää vahinkoa. Hovioikeuden mukaan Mattila ei ole saanut toiminnastaan myöskään erityistä taloudellista etua.

Rangaistusta mitattaessa otettiin huomioon myös se, että Mattila tuomittiin viralta pantavaksi. Vakoilusta on säädetty rangaistukseksi vankeutta vähintään yksi ja enintään kymmenen vuotta, joten tuomio tuli rangaistusasteikon alapäästä.

Vahinkoa Suomen eduille

Mattila tuomittiin vakoilusta sellaisten asiakirjojen ja tietojen luovuttamisesta, joiden katsottiin sisältäneen lähinnä ulkomaansuhteita ja ulkomaankauppaa koskevia valtionsalaisuuksia. Oikeuden mukaan näiden tietojen tuleminen vieraan valtion tietoon on voinut aiheuttaa vahinkoa Suomen turvallisuudelle, ulkomaansuhteille ja kansantaloudelle.

Eräiden Euroopan unionia koskevien asiakirjojen ja tietojen osalta oikeus katsoi, että niiden luovuttaminen vieraalle valtiolle on voinut heikentää Suomen uskottavuutta ja toimintamahdollisuuksia Euroopan unionissa ja siten aiheuttaa vahinkoa myös Suomen eduille.

Hylättyjä syytteitä

Osa valtionsyyttäjä Jarmo Rautakosken syytteistä meni nurin. Hovioikeuden mukaan eräät asiakirjat olivat sisältäneet vain vähemmän merkittäviä valtionsalaisuksia ja niiden luovuttamisesta on voinut aiheutua vain vähäisenä pidettävää vahinkoa.

Näiden asiakirjojen ja tietojen osalta syyte vakoilusta on hylätty ja Mattilan katsottiin syyllistyneen turvallisuussalaisuuden paljastamiseen.

Myös eräiden ei-julkisina pidettävien asiakirjojen luovuttamista koskeva syyte vakoilusta hylättiin ja Mattilan todettiin niiden osalta syyllistyneen asiakirjan luvattomaan paljastamiseen. Eräiden tietojen paljastamisen osalta syyte hylättiin kokonaan.

Asiakirjat salaisia 30 vuotta

Helsingin hovioikeus antoi julki harvinaisesta vakoilujutusta vain tuomiolauselman, jossa luetellaan syyksi luetut rikokset, rangaistusseuraamukset ja ne lainkohdat, joihin tuomio perustui. Lisäksi vielä hovioikeus oli laatinut asiasta oman tiedotteensa.

Suljetuin ovin istutun vakoilujutun oikeudenkäyntiaineisto julistettiin 30 vuodeksi salaiseksi. Mattila itse olisi halunnut, että juttua ei olisi käsitelty suljetuin ovin. Tuomiosta on oikeus hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta kuukauden sisällä.

Olli Mattila hakee valituslupaa

Ulkoasiainsihteeri Olli Mattila hakee valituslupaa Helsingin hovioikeuden päätökseen. Mattila aikoo valittaa korkeimpaan oikeuteen päätöksestä, jonka hovioikeus antoi tänä aamuna.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat