MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä on todella iloinen Brysselissä onnistuneen Oliver Helanderin puolesta. Koko kauden vaikeuksissa ollut Helander oli Brysselin illassa kuin uudesti syntynyt mies, jonka koko kehonkieli oli menneeseen kauteen nähden täysin erilainen.
– Todella, todella positiivinen yllätys. Kaveri näköjään täytyy laittaa kaikista tiukimpaan paikkaan niin alkaa tapahtua. Olen todella mielissäni urheilijan puolesta, Evilä kommentoi kisan jälkeen.
Helander onnistui kiskaisemaan keihäänsä yli 80 metrin kolmeen otteeseen. paras kantoi jo todella mukaville lukemille 83,97, millä hän kiilaa kotimaassa keihästilaston kärkeen – ja vieläpä kirkkaasti.
– Teknisesti aika varman näköistä. Tuli rohkeasti tuelle, ja pystyi myös tekemään teknisiä justeerauksia kisan aikana, Evilä antaa tunnustusta Helanderin suuntaan.
– Ensimmäisen jälkeen tuli ehkä pieni ulospuhallus ja askelmerkkikin meinasi seota, mutta sai senkin korjattua.
Evilä korostaa, että kyseessä oli kova paikka, sillä tämä kausi on ollut EM-pronssimitalistille melkoista tervanjuontia.
– Neljä kisaa alla, edellinen keskeytetty, ja kauden paras heitto alle 80-metrinen. Nyt useampi heitto yli 80 metrin. Hän oli koko ajan kartalla siinä kilpailussa. Ei mitään hätiköintiä, mikä kertoo, että luottoa paikkoihin on. Tekee hyvää itseluottamukselle, Evilä kehuu.
Lue myös: Oliver Helanderilta jättionnistuminen!
Helanderin kehonkieli oli Brysselissä täysin erilainen kuin aikaisemmin tällä kaudella. Helander kertoikin kisan jälkeen kärsineensä nivusen repeämästä alkukaudesta, mikä haittasi tekemistä etenkin Kalevan kisoissa. Brysselissä hän pystyi heittämään täysillä.
– Näki kaikesta, kun pystyi heittämään kaikki heitot. Tuli rohkeasti tuelle – kertoo, että tässä kohtaa on kaverilla paikat kunnossa.
Helander nousi nyt Suomen tämän kauden tilaston kärkeen. MM-paikka ei ole kuitenkaan varma, sillä viikonloppuna Ruotsi-ottelussa heittää vielä Toni Keränen, Eemil Porvari ja Lassi Etelätalo, joilla kaikilla on mahdollisuus ohittaa Helanderin tulos.
Toki siinä riittää kolmikolla haastetta, sillä Keräsen paras tänä vuonna on 82,26, Porvarin 81,55 ja Etelätalon 80,06. Suomen Urheiluliitto (SUL) tekee valinnat MM-kisoihin menestyspotentiaalin, tuloksien ja erityisesti tuloskehityksen perusteella.
– Muillakin miehillä on vielä näyttöpaikkansa, mutta Helanderin käyrä näyttää ylöspäin, Evilä tuumailee.
Tokiossa 84-metrinen riittänee finaaliin ja kenties kahdeksan parhaan joukkoon, mutta mitalia tuollaisella tuloksella ei vielä todennäköisesti oteta. Helander itse oli Brysselin jälkeen sitä mieltä, että lisämetrejä on vielä otettavissa. Se voi kuitenkin olla haasteellista, kun otetaan hänen kauden vaikeutensa huomioon.
– Jotta voi heittää pidemmälle, pitää saada lisää lähtönopeutta välineeseen. Eli se tapahtuu niin, että kaikki pitää tehdä vähän nopeammin. Mitä silloin tapahtuu, pysyykö tekniikka enää kasassa? Evilä pohtii.
Katso Helanderin 83,97 kantanut heitto alla olevalta videolta.
0:44Oliver Helander paransi kauden parastaan yli neljä metriä Brysselin Timanttiliigassa.