Oliver Helander jysäytti tuloksen 83,97 Brysselin Timanttiliigan kisassa, millä hän sijoittui kovatasoisen kisan neljänneksi. Tulos on ylivoimaisesti Helanderin kauden paras.
Katso Helanderin heitto jutun ylälaidan videolta.
Helander heitti lähes 84-metrisensä neljännellä kierroksella, millä hän nousi myös kirkkaasti Suomen tämän kauden tilaston kärkeen. Ennen tätä iltaa Suomen kauden kärkiheitto oli Toni Keräsen 82,26.
Helander heitti Brysselissä jo heti ensimmäisellään tuloksen 80,61, mikä oli hänen ensimmäinen 80 metrin ylityksensä tällä kaudella. Helander onnistui puhkaisemaan 80 metriä vielä viidennellä kierroksella, jolla hän paiskasi tuloksen 82,06.
Viime vuonna EM-pronssia saavuttanut Helander on ollut tällä kaudella todella suurissa vaikeuksissa, ja hän oli ennen Brysselin kisaa heittänyt vain seitsemän mitattua heittoa tänä kesänä. Paras niistä oli ennen Brysselin iltaa kantanut vain 79,61.
Lue myös: Hyvää yötä, Oliver Helander? Mertaranta ja Evilä tylyinä Suomen keihäsmiehistä
Brysselin keihäskisan voitti Saksan Julian Weber mahtikiskaisulla, joka kantoi 89,65. Toiseksi heitti Keshorn Walcott lukemilla 86,30 ja kolmanneksi Anderson Peters viimeisen kierroksen heitolla, joka liiteli tulokseen 85,17
Alla olevalta videolta voi katsoa Julian Weberin mahtiheiton.
1:01