Oikeushammaslääkäri Helena Rannan rankimmat työt – Tsunamin uhreissa omia ystäviä
Kun Estonia upposi ja tsunami hyökyi Thaimaahan, Helena Ranta lähti tunnistamaan kuolleita. Erityisen raskaina hetkinä hän on kokenut koulusurmat, palkitsevina puolestaan sodan uhrien jäänteiden luovuttamisen läheisille.
Helena Ranta on oikeushammaslääkärinä ollut mukana selvittämässä monia tragedioita.
– Estonian uhreista tunnistin jokaisen Helsingissä tutkitun. Thaimaan tsunamialueella työskentelin vainajien parissa tunnistetietoja keräten, röntgenkuvauksiin osallistuen ja lapsista ikäarvioita tehden. Organisoin tavallaan koko työtä, Ranta kertoo.
Thaimaassa vainajien tiedot syötettiin tietokonekeskukseen, jonka avulla etsittiin yhtäläisyyksiä.
– Kun vainajat tuotiin Suomeen, heidän henkilöllisyytensä varmistettiin vielä kuolemansyyselvityksessä. Jätin sen työn suurimmaksi osaksi muille kollegoille – vainajien joukossa oli myös omia ystäviäni, joten oli parempi pysytellä poissa.
Koulusurmat rankkoja
Vaikka Estonia ja tsunami olivat molemmat mittakaavaltaan suuria tapauksia, niitä ikävämpiäkin on Rannan uralle sattunut.
– Kansainväliset missiot pois lukien molemmat Suomessa tapahtuneet koulusurmat ovat olleet hyvin raskaita.
Ranta ei silti jää vatvomaan kohtaloita vapaa-ajallaan.
– Aivoihin täytyy rakentaa palomuuri: kun sulkee työpaikan oven, niin työt jäävät sinne. Jos niistä ei pysty irrottautumaan, elämästä ei tule mitään.
Arvokasta todistusaineistoa
Kyllä Rannan työ palkitseekin.
– Joskus kiitollisuus on käsin kosketeltavaa. Esimerkiksi konfliktialueilla on tuntunut hyvältä luovuttaa kadonneen läheisen jäänteet omaisille hautausta varten. Myös Venäjän Sotavainaja-projektissa omaisten kiitollisuus oli suurta: he saivat haudata läheisensä oman kotikunnan multaan.
Ranta tuntee ylpeyttä saadessaan toimia oikeuden hyväksi.
– Konfliktitutkimuksissa meidän suomalaisten asiantuntijoiden todistusaineistoja on luovutettu tuomioistuimille ja hyväksytty todistusarvoisiksi. Se on arvokasta.
Studio55.fi/Piia Simola
Lue myös: Uutinen aiheesta
Uusimmat
-
00:02
Juhlinta yltynyt monin paikoin levottomaksi: Poliisi alkanut tyhjentää puistoja – MTV Uutiset seuraa päättäjäisviikonlopun juhlintaa
-
22:46
Helsingissä roihuaa kaksi isoa tulipaloa: Suuri määrä kalustoa sammutustöissä
-
22:16
Lähde: Jarmo Kekäläinen palkkasi kohuvalmentajan
-
22:16
Tällä rivillä olisi voittanut loton 3 000 000 euron potin: Ensi viikolla potti kohoaa 4 000 000 euroon
-
22:04
Sofi Oksanen muistelee lämmöllä Kaija Saariahoa: "Hän oli huikea esikuva nuorille taiteilijoille"
-
21:57
Vastoinkäymiset päihittivät Sebastien Ogierin, mestarikuski paljasti ulosajonsa syyn – "Oli liian myöhäistä"
-
21:48
Biden allekirjoittanut velkakattoa koskevan lain: "Vältimme taloudellisen romahduksen"
-
21:43
Real Madrid näytti floppihankinnalle ovea
-
21:43
Laulujoutsenen järjestämä "ratsia" pysäytti Reijon mökkimatkan – lintuharrastaja äimistyi "liikennepoliisista": "En ole moista ennen nähnyt"
-
21:37
Esapekka Lappi kuittasi tallimääräyskysymyksen nasevasti, karut olosuhteet löivät ällikällä – "Ei pystynyt käsittämään"
-
21:16
Max Verstappen ylivoimaisesti paalupaikalle – Charles Leclerciltä täysi sukellus
-
21:14
Venäjän armeijaan yhdistettyjä Z-symboleja ilmestyi Hietaniemen puihin Helsingissä – "Järkyttävä mielenilmaus"
-
21:13
Hongkongissa otettu kiinni useita Tiananmenin verilöylyn muistopäivän takia: "Kumouksellista käytöstä"
-
21:09
Sebastien Ogierilla painajaismainen päivä – tähtikuski sai nuhtelut toiminnastaan
-
20:35
Ukrainalainen komentaja: Venäjän "mittavat tappiot" Bahmutin lähistöllä jatkuvat – MTV seuraa sotaa
-
20:29
Yhdysvaltalaiskonservatiivien läpi ajamalla lailla yllättävä seuraus: Raamattu kiellettiin utahilaiskouluissa, perusteluna "vulgaarisuus ja väkivalta"
-
20:28
Paulus, 27, haki Love Islandiin siskonsa innoittamana – näin hän ajattelee ohjelman mukana tulevasta näkyvyydestä: "Jos nyt jotakin hölmöä sattuu tekemään..."
-
20:17
Onko tässä paras tapa sitoa kengännauhat? Lääkärin videosta somehitti – "Ei koskaan löysty"
-
20:14
Esapekka Lapilta tärkeää tiimityötä, Sebastien Ogier ajoi ulos – näin Sardinian MM-rallin lauantai eteni
-
20:11
Erdogan vannoi virkavalansa – aukeaako Ruotsin Nato-solmu vihdoin?
-
Lataa lisää