Oikea periaatteen mies: Richard, 71, on käyttänyt kymmeniä tuhansia vääntäessään satasen ylinopeussakosta – lasten perintörahatkin meni
Mies, joka uskoo, että järjestelmä on rikki, ei anna helpolla periksi.
Brittiläinen Richard Keedwell, 71, on taistellut ylinopeussakostaan jo vuosia – laihoin tuloksin.
Keedwell joutui jouluna 2016 peltipoliisin kuvaamaksi tieosuudella, jolla oli 30 mailin eli noin 50 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Vauhtia miehellä oli postissa tulleen sakon mukaan 35 mailia eli 56 kilometriä tunnissa. Sakko oli suuruudeltaan sata puntaa – siis noin 112 euroa.
Keedwell kuitenkin kiisti sakon ja on sitä mieltä, että kyseessä on tekninen kömmähdys. Hän on käyttänyt kolmen vuoden aikana noin 35 000 euroa vääntäessään viranomaisten kanssa sakon oikeellisuudesta. Keedwellin eläkesäästöt ovat palaneet aikoja sitten, ja onpa hän joutunut tyhjentämään jopa tiliin, jonka hän oli suunnitellut jättävänsä lapsilleen perinnöksi.
Insinööritaustainen Keedwell palkkasi avukseen alan asiantuntijan, Tim Farrow'n, jonka mukaan ylinopeutensa tiukasti kiistävä mies saattaa olla poliisin automaattisiin nopeusvalvontakameroihin aiemminkin yhdistetyn ilmiön uhri.
Farrow uskoo, että poliisin käyttämän tutkan lähettämät aallot ovat kimmonneet Keedwellin autosta ja mitanneet toisen ajoneuvon nopeuden. Keedwell itse vakuuttaa, ettei koskaan edes nähnyt peltipoliisin välähtävän.
– Minusta ei myöskään tuntunut, että olisin ajanut kovempaa kuin 30 mailia tunnissa, Keedwell sanoi aiheesta uutisoineelle Telegraphille.
– Kun tähän asiaan paneutuu, huomaa, että kyse on enemmän rahastuksesta kuin liikenneturvallisuudesta.
Keedwell harmittelee, että hänen kaltaisensa "tavalliset työssäkäyvät ihmiset" jäävät järjestelmän jyräämiksi.
– Minua ei ole kuunneltu, eikä asiassa ole tapahtunut minkäänlaista oikeutta.
Lähde: The Telegraph, The Drive
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää