417 km/h autobahnilla paahtanut miljonääri voi joutua vankilaan – jos nopeusrajoitusta ei ole, eikö silloin saa painaa lapun lattiaan?
Brittilehden tietojen mukaan äveriästä Bugatti-kuskia uhkaa jopa vankilatuomio.
Olemme kertoneet jo pariinkin otteeseen tsekkimiljonääristä, joka kaahasi viime kesänä saksalaisella moottoritiellä täysin posketonta nopeutta. Hänellä oli allaan oma miljoonien eurojen arvoinen Bugatti Chiron -hyperautonsa, ja vaikka kyseessä olikin autobahnin nopeusrajoittamaton osuus, oli 417 kilometrin tuntinopeus jotain todella ainutlaatuista.
Radim Passer, mies ratin takana, suoritti tempauksensa eräänä varhaisena sunnuntaiaamuna viime kesänä. Mutta vaikka liikenne oli vähäistä, ei tällaisella nopeudella ajaminen ja muiden autojen ohitteleminen ole ikinä turvallista.
Passer itse puolusteli toimintaansa myös sillä, että ajo tapahtui 10 kilometriä pitkällä suoralla, jossa oli hyvä näkyvyys. Löydät videon Passerin suorituksesta tästä aiemmasta jutusta.
Ministeriö ärähti
Kun tieto Passerin suorituksesta lähti leviämään maailmalla – hänen YouTubessa julkaisemansa videon ansiosta – heräsi myös Saksan liikenneministeriö. Maan tieliikennelaissa todetaan, että kaikkien tienkäyttäjien tulee toimia tavalla, joka ei aseta muille vahinkoa, haittaa tai vaaraa enempää kuin on olosuhteet huomioiden välttämätöntä.
Ministeriö tiedotti tuomitsevansa Passerin toiminnan jyrkästi ja huomautti, että vaikka nopeusrajoituksia ei joka paikassa olekaan, ei sekään anna vapauksia toimia aivan miten tahansa.
– Ei saisi ajaa kovempaa kuin nopeutta, jossa auto on jatkuvassa kuljettajan hallinnassa, ministeriö totesi.
Tapaus viety syyttäjälle
Nyt tapauksen käsittelyssä on otettu askel vakavampaan suuntaan. Brittilehti The Sun uutisoi Saksi-Anhaltin osavaltion poliisin siirtäneen tapauksen syyttäjälle.
Lehden mukaan Passeria saattaa odottaa tempustaan jopa kahden vuoden vankeus, mikäli hänet katsotaan syylliseksi. Osavaltion liikenneasioista vastaava ministeri Lydia Hüskens kertoi lehdelle, että laki velvoittaa autoilijoita käyttäytymään vastuullisesti myös silloin, kun nopeusrajoitusta ei ole.
– Tässä tapauksessa on hyvin vahva epäilys siitä, ettei niin ole toimittu, Hüskens totesi.
Lähde: The Sun, Daily Mail, The Drive, Motor1
Uusimmat
-
17:17
Juomavesi edelleen keitettävä Urjalassa – jakelualueella vatsatautitapauksia
-
17:16
Veneet karkuteillä, sähköpotkulauta ikkunan läpi, murtoja ja väkivaltaa – Rovaniemen viikonloppu piti poliisin kiireisenä
-
17:07
Ruotsin maasortumaan liitetty rakennusfirma kiistää osallisuutensa onnettomuuteen
-
17:05
Lämmön ystäville hyviä uutisia!
-
16:56
Suru-uutinen: Työntekijä kuollut F1-kisan rakennustöissä
-
16:35
Jorma Uotinen jakoi nostalgisen nuoruuden tanssikuvansa – seuraajat ihmeissään
-
16:06
Isrealin sotilaat surmasivat kaksi palestiinalaista ratsian yhteydessä
-
15:55
Jokereista röyhkeä väite – tämä linjaus sai asiantuntijat korottamaan ääntään: "Sulkenut itsensä tyrmään"
-
15:43
Seuraa suorana: Nasan luotain palaa historialliselta asteroiditehtävältään – pudottaa näytteet Utahin autiomaahan
-
15:35
Laiton polttoainevarasto räjähti Beninissä – kymmeniä kuollut
-
15:34
Työtaistelut hallitusta vastaan alkavat – näin työnseisaukset ja ulosmarssit iskevät Suomeen
-
15:32
Darcey halusi vain parantua rintasyövästä: "En osannut odottaa sitä, mitä tuli sen jälkeen"
-
15:30
Kuvat julki Mika Salon hääjuhlasta Suomessa – avioitui Annica-vaimonsa kanssa aiemmin Las Vegasissa
-
15:01
Marcus Rashford romutti ökyautonsa
-
14:57
Jättisalama hämmästytti Helsingissä – kuinka epätavallinen se todella oli?
-
14:49
Red Bullin nerokas temppu paljasti porsaanreiän – 26 kierrosta keskeyttäneenä ollut Sergio Perez käskettiin takaisin radalle
-
14:20
Mercedeksen sisällä kipinöi: George Russell sai tiukkasanaisen käskyn tiimiradiossa
-
14:19
Pohjois-Kosovossa puhkesi jälleen levottomuuksia
-
14:15
Kevin Costner ja ex-vaimo Christine Baumgartner pääsivät sopuun eroasioista kuukausia kestäneen oikeustaistelun jälkeen
-
14:04
Näin ruutuaika voi vaikuttaa pikkulapsiin – tutkimus löysi yhteyden kehitysviiveisiin
-
Lataa lisää