Nyt voit ladata autoasi Teslan Superchargerilla, vaikka et Teslalla ajaisikaan – tässä kaikille avointen pikalatureiden sijainnit ja hinnat

Sähköautovalmistaja Teslan omat Supercharger-pikalaturit ovat totutusti olleet käytössä vain Teslojen lataamiseen. Poiketen muista julkisista latureista, ei niille ole ollut asiaa muun merkkisillä sähköautoilla. Muutos on kuitenkin käynnissä.

Tesla avasi viime syksynä Alankomaissa sijaitsevia Supercharger-pikalatureitaan kaiken merkkisille sähköautoille. Sittemmin kokeilu on laajentunut muun muassa Norjaan ja Ruotsiin.

Tänään perjantaina Tesla tiedotti, että latureita on tänään avattu muidenkin sähköautojen käyttöön myös Suomessa. Mukana on aluksi viisi latausasemaa ja yhteensä 34 laturia.

Teslalta kerrottiin MTV Uutisille, että kaikille sähköautoille avoimet Superchargerit löytyvät Jalasjärveltä, Karesuvannosta, Kuopiosta, Pyhtäältä ja Rovaniemeltä. Kokeilussa mukana olevat laturit on valittu vapaana olevan kapasiteetin perusteella.

Myöhemmin tänä kesänä Superchargereita avataan kaikkien käyttöön myös Levillä, Kärsämäellä sekä Lappeenrannassa.

Miten Superchargeria käytetään ilman Teslaa?

Euroopan Superchargereissa käytetään CCS-latausstandardia, jollainen löytyy Teslojen lisäksi muun muassa Volkswageneista, Fordeista, Mersuista ja Bemareista.

Teslan Superchargerilla lataavan ei-teslailijan on ladattava puhelimeensa Teslan mobiilisovellus, jonka kautta lataustapahtumaa hallitaan.

Ilmaisesta lataamisesta ei kannata haaveillakaan. Tesla ottaa Suomessa käyttöön myös latausjäsenyysmallin, jolla yksittäisen lataustapahtuman hintaa voi alentaa.

Tesla tarjoaa 12,99 euroa kuukaudessa maksavaa jäsenyyttä, joka oikeuttaa lataamaan ei-Tesloja samalla 0,32 euron kWh-hinnalla, jonka Tesla-kuskitkin maksavat.

Latureita voi käyttää myös ilman jäsenyyttä, mutta silloin latauksen kWh-hinta pomppaa 0,46 euroon.

Latauksen hinnassa voi Teslan mukaan olla asemakohtaista vaihtelua, mutta hinta näytetään aina mobiilisovelluksessa.

Mureneeko myyntivaltti?

Latureiden avaaminen kaikelle kansalle on herättänyt Teslojen omistajissa ristiriitaisia ajatuksia niin meillä kuin maailmallakin.

Vaikka toimintavarmojen latureiden lisääntyminen vilkasliikenteisten väylien varrella onkin hyvä asia sähköautojen lisääntymisen kannalta, on kolikon kääntöpuolena se, että vapaita Superchargereita ei välttämättä ole joka paikassa tarjolla yhtä hyvin kuin tähän asti.

Osa Tesla-kuljettajista kokee, että latureiden avaaminen kaikille murentaa yhtä valmistajan myyntivalteista.

Tesla on kuitenkin todennut verkkosivuillaan julkaisemassaan ohjeistuksessa, että lisää latureita avataan muille kuin Tesloille vain siinä tapauksessa, että niissä on vapaata kapasiteettia.

Latausmahdollisuudet paranevat vauhdilla

Sen lisäksi, että Tesla avaa latureitaan kaiken merkkisille sähköautoille, on tarjonta muissakin yleislatureissa kasvamassa vauhdilla.

Kerroimme viime viikolla, kuinka sekä Kesko että S-ryhmä ovat kaksinkertaistamassa nykyiset latausverkostonsa vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

K-Latauksen laturiverkosto kattaa vuoden lopussa jo noin 200 asemaa ympäri Suomen. Muun muassa Loimaalle, Jämsään, Poriin ja Keminmaahan nousevien täysin uusien asemien lisäksi myös vanhoja asemia päivitetään, erityisesti pääkaupunkiseudulla.

S-ryhmän operoiman ABC-latauksen verkosto kasvaa 150 asemaan. Vuoden 2025 alkuun mennessä ABC-latauksen asemia on määrä olla jo tuhannessa lokaatiossa.

Lähteet: Tesla, Kesko, S-ryhmä

Lue myös:

    Uusimmat