Tulvien jäljiltä kateissa on yhä tuhansia.
Tiibetissä kadonneesta suomalaisesta ei ole saatu uutta tietoa, kertoo kadonneen veli uutistoimisto Reutersille.
Kateissa oleva Suomen kansalainen on syntynyt Intiassa ja hän oli Tiibetissä hindujen pyhiinvaellusmatkalla.
– Kiinan puolelta ei ole uutta tietoa. Me emme pääse Kiinaan puhumaan kenellekään, joten en tiedä, miten asiat ovat, veli sanoo.
– Kiina ei ole sanonut, mitä onnettomuuspaikalla tapahtuu, mikä tilanne siellä on, hän jatkaa.
Helsingin Sanomien mukaan kadonnut on tutkijatohtori suomalaisessa yliopistossa.
Kadonnut suomalainen on yksi 261 ulkomaalaisesta, jotka ovat yhä kateissa Tiibetin puolella.
Yli 1 300 ihmisen on vahvistettu kuolleen tulvissa, jotka tuhosivat kokonaisia kyliä Nepalissa ja Tiibetissä.
Elokuun 26. päivän tulvien jäljiltä kateissa on yhä liki 5 000 ihmisiä, joten kuolonuhrien määrän odotetaan kasvavan merkittävästi.
