Mainos

Nuorisokodin ohjaaja raiskasi ruotsalaisen Linnéa-tytön useasti: "Luulin, että edes suljettu osasto olisi turvallinen paikka"

12:12
Katso videolta Huomenta Suomessa käyty keskustelu raiskauksista ja niiden tuomioista.

Linnéa ajatteli nuorisokodin olevan turvallinen paikka aloittaa elämä alusta. Pian hän joutui kuitenkin 51-vuotiaan nuorisokodin ohjaajan raiskatuksi useita kertoja. Käräjäoikeus kumosi miehen syytteet, mutta lopulta hovioikeus langetti tuomion miehelle Linnéan ja usean muun tytön hyväksikäytöstä, kirjoittaa Aftonbladet.

Mies oli Linnéan yhteyshenkilö, jonka kanssa hän sopi käytännön asioista ennen nuorisokotiin saapumista. Kuitenkin jo ensimmäisen puhelun aikana Linnéa huomasi jotain outoa miehen käytöksessä.

– Hän kuulosti jo puhelimessa todella imelältä. Hän kyseli seksielämästäni ja ihmetteli, miten olen pystynyt elämään ilman seksiä niin pitkään, Linnéa kertoo Aftonbladetille.

Toisaalta kysymykset eivät yllättäneet tuolloin 17-vuotiasta Linnéaa, koska hän oli tottunut miesten epäasialliseen käytökseen häntä kohtaan.

Vaikea lapsuus ajoi huumeongelmiin

Linnéaa käytettiin seksuaalisesti hyväksi lapsena ja kokeili huumeita ensimmäisen kerran jo 12-vuotiaana. Pian sen jälkeen nainen ajautui epämääräisiin piireihin ja alkoi myymään seksiä saadakseen rahaa ja huumeita.

Vuonna 2016 Linnéa pääsi avoimeen nuorisokotiin, mutta itsetuhoisen käyttäytymisen vuoksi hänet täytyi pian siirtää suljetulle osastolle.

– Olin jopa kiitollinen suljetusta osastosta. Satutin itseäni ja olin hyvin ahdistunut. Luulin, että se olisi turvallinen paikka, Linnéa kommentoi.

Kuitenkin vain muutama päivä suljetulle osastolle saapumisen jälkeen yksi nuorisokodin ohjaajista alkoi kähmiä häntä.

Tilanne äityi kuitenkin yhä huonommaksi ja mies käytti Linnéaa hyväksi useita kertoja.

Käräjäoikeus ei tuominnut miestä – todisteista puuttui siemenneste

Samassa nuorisokodissa asunut nuorempi tyttö kertoi Linnéalle saman miehen yrittäneen kähmiä myös häntä. Tuolloin Linnéa päätti, ettei enää vaikene. Nainen otti ikään kuin isosiskon roolin ja päätti kertoa miehen törkeästä käytöksestä eteenpäin.

Linnéa keräsi todisteita kasaan miestä vastaan, jotka myöhemmin luovutti poliisille. Miestä vastaan nostettiin syytteet muun muassa lasten raiskaamisesta ja alaikäisen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Vaikka Linnéan todisteet olivat uskottavia ja yksityiskohtaisia, ne eivät todistajien puheenvuoroista huolimatta riittäneet. Miehen siemennestettä ei löydetty Linnéan todisteista, joten syytteet kumottiin käräjäoikeudessa.

Käräjäoikeuden tuomiosta valitettiin hovioikeuteen, josta saatiin vastaus tällä viikolla. Mies tuomittiin 3,5 vuoden vankeuteen usean lapsen raiskauksesta. Hovioikeuden mukaan miehen siemennestettä löytyi sittenkin todisteista.

Linnéa takaisin jaloilleen – "Tuntuu hyvältä olla kuin tavallinen kansalainen"

Tätä nykyä Linnéalla menee hyvin ja hän on päässyt takaisin jaloilleen elämässään. Nainen on päässyt irti huumeista ja on saanut kokopäivätyön. Hän ei ollut uskoa korviaan kun kuuli hovioikeuden päätöksestä.

– Tuntuu niin hyvältä, että minua viimein uskottiin. Voin nyt kertoa tarinani, eikä mies voittanut. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja