Nuoret miehet tunkeutuivat yön hämärissä rakenteilla olevaan uimahalliin Kuopiossa – "hakivat jännitystä" ulkomaalaisten tubettajien inspiroimina

Kolmea rakenteilla olevaan uimahalliin tunkeutunutta miestä epäillään varkauden yrityksestä ja julkisrauhan rikkomisesta Kuopiossa. Tapahtuneesta kertoo Itä-Suomen poliisi.

Kyseessä on Kuntolaakson uusi uimahalli, joka on jo pystyssä, mutta joka avautuu vasta syksyllä.

Vartija sai kiinni uimahallista karkuun juosseen 19-vuotiaan varkautelaismiehen perjantaina hieman ennen puoltayötä. Poliisipartio tarkasti vielä rakennustyömaan tilat ja löysi 18-vuotiaan kuopiolaismiehen piilosta uimahallin sisätiloista.

Poliisi kertoo tavoittaneensa vielä myöhemmin kolmannen nuorukaisen, 18-vuotiaan kuopiolaismiehen, joka oli päässyt pakenemaan paikalta.

Nuoret "hakivat jännitystä"

Lauantaina kuulusteluissa ilmeni, että miehet olivat menneet hakemaan jännitystä tunkeutumalla kielletylle alueelle; katselemaan paikkoja, kuten poliisi kertoo. Kaikki nuorukaiset kiistivät olleensa alueella anastustarkoituksessa.

Yksi kiinniotetuista kertoi, että he saivat idean ulkomaalaisten tubettajien videoista, joissa kuvataan tunkeutumisia kielletyille alueille. He eivät olleet itse kuvanneet tunkeutumistaan ja seikkailuaan, mutta saaneet siitä muuten hakemaansa jännitystä, poliisi kertoo.

Miehet viettivät yön kiinniotettuina poliisivankilassa. Poliisi muistuttaa, että epäillyistä rikoksista voi seurata sakko tai vankeusrangaistus ja teoista voi seurata myös vahingonkorvausvaatimuksia.

Lue myös:

    Uusimmat