Velanperintä kärjistyi sormen irrottamiseen ja irtosormella uhkailuun Kuopiossa viime vuonna.
Syyskuussa 2024 kolme miestä kutsui neljännen asuntoon. Kutsuvieras joutui raa’an väkivallan uhriksi ja hänen kohtelullaan yritettiin luoda pelkoa velkojaan maksamattomille.
Uhrilla ja väkivallan päätekijällä oli välillään aiempia erimielisyyksiä liittyen välikohtaukseen, jossa uhrin syytettiin jollakin tapaa ”myrkyttäneen” päätekijän huonoilla päihteillä. Oikeus kuitenkin katsoi, että vaikka näitä asioita puitiin tapahtumapaikalla, oli uhrin paikalle kutsumisen tosiasiallinen tarkoitus saada uhrilta rahaa vaikka väkivalloin. Päätekijä oli luvannut kahdelle muulle paikalla olleille rahaa asunnolle lähtemisestä, ja näistä kumpikin oli tapahtuman jälkeen saanut 100 euron korvauksen.
Kaikki rikossisällöt MTV Katsomossa
Rikospaikka, true crime -dokkarit, rikostoimittajien analyysit ja puhuttavimmat rikostapaukset.
Uhria oli tekopaikalla muun muassa lyöty useita kertoja kasvoihin, lyöty teleskooppipampulla jalkoihin ja lyöty teräaseella olkavarteen. Ehkäpä teoista raain oli kuitenkin uhrin vasemman käden nimettömän katkaisu.
Tekijä kuvaili "älynväläykseksi"
Tilanteessa pääasiallinen väkivallantekijä oli vaatinut riitaisen keskustelun päätteeksi uhrin laittamaan kätensä pöydälle. Mies oli lyönyt tämän jälkeen veitsellä kaksi kertaa, leikaten sormen poikki kahdesta kohtaa. Sormi oli ensin leikkaantunut poikki kynnen yläpuolelta ja sen jälkeen sormen toisen jäsenen kohdalta.
Sormen irti iskenyt mies kertoi oikeudessa, että oli lyönyt kaksi kertaa, koska luuli ensimmäisen lyönnin menneen ohitse. Hänelle oli vasta esitutkinnassa paljastunut, että sormesta oli irronnut palanen jo ensimmäisellä lyönnillä. Poliisi löysi ensiksi leikatun sormen palasen lattialta keittiön pöydän.
Miehen rikostoveri kertoi, että oli kuullut napsahduksen, kun uhrin sormi leikattiin irti.
Uhrin sormi irrotettiin leikkaamisen jälkeen irti repäisemällä. Tästä todisteena oli, että uhrin sormentynkä ja irti leikatun sormen leikkauspinta eivät olleet tasaisia, vaan niissä oli nähtävissä irti repäisemiseen sopivat palkeenkielet.
Sormen leikannut mies kuvaili sormen leikkaamista spontaaniksi ”älynväläykseksi”.
– [Mies] on ollut päihteiden sekakäyttämisen vuoksi tapahtumisen aikaan sekavassa mielentilassa, hän katuu älynväläystään katkaista [uhrin] sormen, tuomiosta käy ilmi.
Sormi leikattiin pöydän ääressä. Poliisi havaitsi pöydässä kaksi mahdollista teräaseen jälkeä, jotka mahdollisesti syntyivät sormen irrotuksessa. Jäljet ympyröity punaisella neliöllä. Sormesta otettiin kuvia ja jaettiin muille ihmisille velkoja koskevien saatteiden kanssa.
Sormi pussiin ja kuvia eteenpäin
Irrotettua sormea käytettiin sittemmin velkomisissa ja uhkailuissa lisääkin. Verisestä uhrista, hänen leikellystä kädestään ja minigrip-pussiin laitetusta sormenpalasta otettiin kuvia. Näitä kuvia sitten jaettiin eri henkilöille, usein velka-asioiden selvittämistä koskevien tekstien kera.
Sormenleikkaajan rikostoverit olivat viestitelleen siitä, että ”velkaukolta” oli katkaistu sormi maksamattomien velkojen takia.
– Näin käy kun ei löydy rahaa, toinen miehistä kirjoitti kuvien yhteydessä.
– Kerään talteen nää sormen pätkät teiltä rotilta, kirjoitti taas toinen.
Toinen miehistä kertoi viestien tarkoitukseksi huomionhaun ja päihtymyksen, toinen taas ”elvistelyn”.
Uhkailukuvissa käytetty sormenpala jäi kateisiin.
Hovioikeus kovensi tuomiota
Väkivallan uhriksi joutuneella miehellä ei ollut itsellään rahaa, mutta hänet pakotettiin soitteleman muun muassa läheisilleen rahan saamiseksi. Lopulta eräs henkilö toi paikalle rahaa, jotta pahoinpitelijät olisivat tyytyväisiä.
Oikeudessa puitiin sitä, mikä kunkin henkilön rooli asiassa oli. Sormenleikkaajan lisäksi syytetystä kolmikosta toinen oli käyttänyt uhriin väkivaltaa. Kolmannen miehen ei näytetty käyttäneen itse väkivaltaa, mutta hovioikeus tuli tulokseen, että tämä oli tietoisena kahden muun miehen väkivallasta vahtinut uhria tämän soitellessa rahaa läheisiltään ja myös osallistunut rahojen noutamiseen saaden niistä osansa. Hänen katsottiin osallistuneen samaan ryöstörikokseen kuin muukin seurue.
Itä-Suomen hovioikeus päätyi korottamaan kaikkien tekijöiden tuomiota.
Sormen leikannut vuonna 1995 syntynyt Aleksi Miikka Antero Udd tuomittiin alun perin käräjäoikeudessa pahoinpitelystä, huumausaineen käyttörikoksesta ja ryöstöstä 4 vuoden vankeuteen. Ryöstön koventuessa hovioikeudessa törkeäksi koveni tuomio 4 vuodeksi 2 kuukaudeksi.
Väkivaltaan osallistunut vuonna 1988 syntynyt Kimmo Markus Vihtori Reijonen tuomittiin käräjillä törkeästä pahoinpitelystä ja ryöstöstä 3 vuoden 6 kuukauden tuomioon. Kun hovioikeus katsoi ryöstön kuitenkin olleen törkeä, tuomio koveni 4 vuodeksi vankeutta.
Miehistä kolmas, vuonna 1987 syntynyt Jonne Juhani Keravuo sai käräjäoikeudessa huumausainerikoksesta, ryöstöstä ja näpistyksestä 1 vuoden 10 kuukauden tuomion. Hovioikeus kuitenkin hylkäsi kannabiksen viljelyyn liittyneen huumausainerikossyytteen, mutta katsoi tämän syyllistyneen muiden miesten kanssa törkeään ryöstöön, jolloin tuomio nousi 2 vuoteen 10 kuukauteen.
Uhrille määrättiin korvattavaksi yli 4500 euroa pysyvästä toiminnallisesta ja kosmeettisesta viasta ja haitasta, 4000 euroa kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta, kipuun ja särkyyn rinnastuvasta henkisestä kärsimyksestä 6000 euroa ja 5000 euroa henkisestä kärsimyksestä.
Ville Eklund on MTV Uutisten toimittaja, joka kirjoittaa erityisesti kotimaasta sekä rikos- ja oikeusteemoista. Voit lähettää hänelle juttuvinkkejä sähköpostitse.