Nukkuuko lapsi liian lyhyitä yöunia? Unettomuus voi jatkua aikuisuuteenkin
Lapsen unettomuus näyttäisi olevan pitkäaikaisempi vaiva kuin aikaisemmin on ajateltu.
Tuoreen tutkimuksen perusteella merkittävällä osalla lapsista unettomuus jatkuu teini-iässä ja monilla vielä aikuisena. Erityisesti näin käy lapsille ja nuorille, jotka nukkuvat lyhyitä yöunia.
Tutkimukseen osallistui 500 9-vuotiasta lasta, joita tutkittiin uudelleen 16- ja 24-vuotiaana. Noin neljännes lapsista poti unettomuutta tutkimuksen alkaessa.
Yhdeksänvuotiaana todettu unettomuus jatkui 16-vuotiaana 43 prosentilla lapsista ja 20 prosentilla vielä 24-vuotiaana, tulokset osoittivat.
Aikuisena unettomuudesta kärsivät etenkin lapset ja nuoret, jotka unitutkimusten perusteella nukkuivat lyhyitä eli alle 8-tuntisia yöunia. Heidän riskinsä potea unettomuutta aikuisena oli 2,5- ja 5,5-kertainen verrattuna lapsiin ja nuoriin, jotka nukkuivat pitempiä yöunia.
Havainnot lisäävät näyttöä lapsuusiän unettomuudesta ja oireiden kestosta ja osoittavat oireiden usein jatkuvan nuoruuteen ja osalla myös aikuisikään. Lasten unioireisiin olisikin hyvä reagoida jo varhain etenkin, jos yöunet jäävät toistuvasti alle kahdeksantuntisiksi.
Tutkimus julkaistiin lääketieteellisessä Pediatrics-lehdessä.
Unettomuudesta kärsivä Juulia valvoi neljä vuorokautta putkeen – ”En ollut enää varma, olenko olemassa” – katso haastattelu videolta:
Copyright Duodecim 2022. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää