Koronapandemia voi osoittaa monen ihmisen todellisen luonteen. Tuoreen tutkimuksen mukaan tarkoituksella koronarajoitukset huomiotta jättävillä voi olla persoonallisuudessaan "synkkiä piirteitä".
Pian Social Psychological and Personality Science -julkaisussa esiteltävä vertaisarvioitu tutkimus paljastaa, että ne ihmiset, joilla on enemmän ihmismielen "synkkiä piirteitä", kuten psykopatiaa, jättivät todennäköisemmin koronaviruksen leviämisen estämiseen tarkoitetut ohjeistukset tarkoituksella huomiotta, uutisoi New York Post.
– Median raporttien perusteella oli selvää hyvin alussa covid-19-pandemiaa, että jotkut ihmiset torjuivat ohjeistukset sosiaalisesta etääntymisestä ja lisääntyneeseen hygieniaan sitoutumisesta, selittää tutkimusta johtanut Pavel S. Blagov Whitman Collegesta PsyPostille.
Uutisissa on kerrottu esimerkiksi tapauksista, joissa ihmiset ovat sylkeneet ovenkahvoihin. Eräs mies jäi Thaimaassa kiinni, kun hän nuoli sormiaan, hieroi sukukalleuksiaan ja kosketteli hissin nappuloita. Amerikkalaisnainen puolestaan sai päähänsä nuolla ruokakaupan tuotteita.
Blagov kertoo ajatelleensa, että persoonallisuus olisi ainakin pieni tekijä tällaisessa käyttäytymisessä. Aiempien tutkimusten perusteella on havaittu, että vahvoja synkän kolmion eli narsismin, machiavellismin ja psykopatian piirteitä omaavat on yhdistetty terveydelliseen riskikäyttäytymiseen sekä terveysongelmiin. Tutkimuksissa on Blagovin mukaan esimerkiksi havaittu, että näitä piirteitä omaavat saattavat riskeerata toisten terveyden esimerkiksi niin, etteivät kerro seksikumppanille sukupuolitaudeistaan, kuten HIVistä.
