Mainos

Nordea: Näin paljon Suomi menettää vuodessa

Nordean pääekonomisti Roger Wessman arvioi, että Suomen osuus yöllä syntyneestä Kreikka-paketista on noin 10 miljoonaa euroa vuodessa.

Summa ei sisällä uutta rahaa, vaan se koostuu Kreikalle aiemmin myönnettyjen lainojen alentuneista korkotuotoista.

Lisäksi Kreikalle suunnattu velkahelpotus sisältää sen, että Euroopan keskuspankki palauttaa Kreikan lainoilla tekemiään voittoja takaisin. Suomen Pankin osuus niistä on 100-200 miljoonaa euroa kertasummana.

– Kyse on siitä, että Suomi saa vähemmän ja myöhemmin takaisin, Wessman sanoo.

Hän korostaa, ettei paketti sisällä uutta rahallista tukea Kreikalle, vaan Kreikan velkataakkaa kevennettiin.

– Kreikka sai selkeästi helpotusta, hän tiivistää.

Euromaat ovat tähän mennessä myöntäneet Kreikalle lainaa noin 50 miljardin euroa. Suomen osuus on miljardi euroa. Ratkaisu alentaa Kreikan maksamia korkoja noin yhdellä prosenttiyksiköllä. Yhteensä euromaat suostuivat siten 500 miljoonan euron helpotukseen vuodessa.

EKP:n voitot Kreikka-lainoista ovat Wessmanin mukaan suuruusluokkaa 5-10 miljardia euroa, josta Suomen Pankin osuus on noin 2 prosenttiyksikköä.

(MTV3 - STT)

Katso Jussi Kärjen raportti: (Seitsemän uutiset 27.11.2012)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.