Vantaalainen Noora Heikinheimo, 26, oli viikonloppuna uimassa ystävien kanssa Häklin uimamontussa Tuusulassa, kun vastaan tuli limainen yllätys.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
– Luulin sitä ensin muovinpalaseksi, mutta pian huomasimme, että kyseessähän on meduusa.
Noora säikähti löydöstään ja ui rantaan ottamaan selvää, mistä on kyse.
– Mietin, voiko olla totta, että Tuusulasta löytyy meduusoja, Heikinheimo kertaa ajatuksiaan.
Rannalla ollut nainen kertoi ystävyksille, että hän oli itse nähnyt viime vuonna samaisessa lammessa meduusan.
Lue myös: Sukeltaja löysi lähes itsensä kokoisen meduusan: "Se oli majesteettinen"
Pienen googlettelun jälkeen ystäväporukka sai vahvistuksen havainnolleen. Heidän näkemänsä "limaklöntti" oli hyvin suurella todennäköisyydellä lammikkomeduusa.
Sitkeä ja herkästi levittäytyvä lammikkomeduusa
Suomen ympäristökeskuksen mukaan viime vuonna Häklin lammesta löydettiin arviolta sata veden pinnalla olevaa lammikkomeduusaa. Tänä vuonna havaintoja Tuusulasta ei ole vielä tullut. Ei ennen Nooran löydöstä.

