Mainos

Noitakoulu kasvattaa velhoja ja noitia Liettuassa

Usko noitiin ja noituuteen elää yhä vahvana Liettuassa. Monet liettualaiset käyvät säännöllisesti parantajien ja tietäjien pakeilla saadakseen apua noitakeinoista ja yliluonnollisista ilmiöistä.

Ikivanhasta perinteestä ovat kiinnostuneet myös nuoret, jotka voivat opiskella salaperäisiä taitoja noitakoulussa.

Modernin ajan ensimmäiset noidat ja velhot ovatkin juuri saaneet päästötodistukset yhdeksän kuukautta kestäneiden opintojen päätteeksi.

Liettuan kuuluisimman noidan, Vilija Lobaciuvienen, johtamassa koulussa opiskellaan muun muassa tarot-korttien tulkintaa, yrttejä, loitsuja ja manauksia, unien tulkitsemista ja bioenergetiikkaa.

Kuumien hiilien päällä käveleminen on loppukokeiden viimeinen testi. Siitä suoriuduttuaan oppilas voi kutsua itseään täysivaltaiseksi noidaksi tai velhoksi.

-Ihmiset haluavat palata takaisiin juurilleen, ymmärtää ja tuntea luonnon totuutta. Luonto on meissä kaikissa, riippumatta uskonnostamme ja uskomuksistamme, selittää vastavalmistunut velho Edvardas Kulvicius, siviiliammatiltaan kampaaja.

Noitaperinteiden ylläpitäjät haluaisivat pystyttää muistomerkin inkvisition uhreina kuolleiden esi-isiensä kunniaksi. Erään historioitsijan mukaan yli 100 000 liettualaista kuoli katolisen kirkon inkvisition kiduttamina 1600-luvulla.

(MTV3 - AP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.