Fysiatrian ylilääkärille Jukka Pekka Kourille suorastaan sateli kysymyksiä nivelrikkokipuun ja sen hoitoon liittyen.

Kysymyksiä tuli niin paljon, ettei Jukka Pekka Kouri valitettavasti pysty vastaamaan niihin kaikkiin, mutta olemme koonneet tähän artikkeliin vastauksia yleisimmin esitettyihin kysymyksiin. Kouri ei voi ottaa vastauksissaan kantaa yksittäisen potilaan lääkitykseen ja hoitoihin, vaan niistä kannattaa keskustella suoraan oman hoitavan lääkärin kanssa.
Nivelrikosta ja sen kivusta yleisesti
Noin miljoona suomalaista kärsii nivelrikosta. Nivelrikko, eli artroosi, on yksi maailman yleisimmistä nivelsairauksista, joka tulee iän myötä lähes kaikille. Nivelrikko syntyy nivelruston rappeutumisesta, joka saa luut hankaamaan toisiaan. Tämä puolestaan aiheuttaa kankeutta ja kipua sekä vaikeuttaa liikkumista.
Nivelrikolle ei ole olemassa yhtä tunnettua aiheuttavaa tekijää. Useimmiten nivelrikko liittyy vanhenemiseen, joskus taustalla voi myös olla jokin tietty syy, esimerkiksi ylipainosta tai urheilusta johtuva nivelten poikkeava kuormitus.
Kipu on useimmiten ensimmäinen nivelrikkoon liittyvä oire, ja se perustuu aina henkilön subjektiiviselle kokemukselle. Nivelrikkopotilaan peruslääke on parasetamoli, joskus tulehduskipulääkkeet voivat olla vielä tehokkaampia. Nivelrikkokipua voidaan myös helpottaa suoraan niveleen pistettävillä lääkkeillä, kuten kortisonilla ja hyaluronaatilla. Tarjolla on myös erilaisia kipusalvoja ja -voiteita. Kirurgiset toimenpiteet tulevat kyseeseen, jos potilas kärsii vakavista nivelvammoista tai hyvin kovasta kivusta.
Mitä eroa on nivelreumalla ja nivelrikolla?
Nivelreuma katsotaan tulehdukselliseksi nivelsairaudeksi, jossa nivel voi vaurioitua tulehdusreaktion takia. Uudet reumalääkkeet voivat estää nivelen tuhoutumista todella tehokkaasti. Nivelrikko on nivelkudoksen rappeumasairaus ja normaali ikääntymisen seuraus, jota ei voi parantaa. Valitettavasti iän myötä myös reumapotilaalle voi kehittyä nivelrikko.


