NHL-ykkösvaraus Jack Hughesin apina putosi selästä! Voittomaalin taustalla suomalaisen suoritus

Jääkiekkoliiga NHL:n ykkösvaraus Jack Hughesin apina on pudonnut selästä.

New Jersey Devilsiä edustava yhdysvaltalaishyökkääjä viimeisteli ottelun ainoan maalin, kun Vancouver Canucks kaatui 1–0.

Avauserässä syntynyttä ylivoimaosumaa oli juonimassa Devilsin suomalaispuolustaja Sami Vatanen. Vatanen jakoi kiekon siniviivalta vasemmalle puolelleen Taylor Hallille, joka puolestaan käänsi limpun oikealle Hughesille. Yhdysvaltalainen otti kiekon terävästi haltuunsa ja laukaisi sen ranteellaan vastustamattomasti maalin yläkulmaan.

Nuorukaisen tuuletukset olivat tämän jälkeen sanalla sanoen vapautuneet.

Ensimmäisissä otteluissaan tuskailleen Hughesin avausosuma näki päivänvalon kauden kahdeksannessa pelissä. Hän oli edellisessä ottelussa avannut pistetilinsä syöttöpinnalla New York Rangersia vastaan.

Hughes on 18 vuoden ja 158 päivän iässä Devilsin historian toiseksi nuorin maalinteossa onnistunut pelaaja. Nuorimpana Devils-paidassa ensimmäisen NHL-maalinsa on viimeistellyt Craig Wolanin, joka oli kaudella 1985–86 avausosumansa aikaan 18 vuotta ja 135 päivää vanha.

NHL:ään kesällä toisena pelaajana varattu suomalaishyökkääjä Kaapo Kakko avasi maalihanansa jo viikko sitten uransa kolmannessa NHL-ottelussa. Kakko edustaa New York Rangersia.

Lue myös:

    Uusimmat