Mainos

Nettisivusto: Britit maailman rumimpia

Vain kauniita ihmisiä jäsenikseen hyväksyvän deitti-sivuston mukaan britit kuuluvat maailman rumimpiin ihmisiin

Alle yksi kahdeksasta brittimiehestä ja vain kolme 20 naisesta, jotka olivat yrittäneet rekisteröityä BeautifulPeople.com -sivuille, hyväksyttiin käyttäjiksi.

- Uskoisin, että brittien tilanne johtuu siitä, etteivät he käytä niin paljoa aikaa ulkonäkönsä kohentamiseen. He myös antavat fyysisen kuntonsa rappeutua. Kauniiden brasilialaisten ja ruotsalaisten rinnalla he eivät vaan näytä yhtä hyviltä, arvioi sivuston johtaja Greg Hodge.

Rekisteröitymisestä päättävät sivujen käyttäjät. Sivuilla jäsenet arvioivat 48 tunnin aikana, kuinka viehättävinä he pitävät palveluun hakevia henkilöitä. Jäsenyyttä hakevan henkilön on liitettävä hakemukseensa kuva ja tietoja itsestään. Vastakkaista sukupuolta voi arvioida kategorioilla "Kyllä ehdottomasti", "Hmm, ihan ok", "Hmm, ehkäpä ei" ja " Ei todellakaan".

Sivustolle on hakijoista hyväksytty eniten ruotsalaismiehiä, joista 65 prosenttia on saanut jäsenyyden. Norjalaisnaiset ovat puolestaan sisäänpääsyn perusteella hakijoista kauniimpia, heistä 76 prosenttia on hyväksytty sivujen käyttäjiksi.

Brittejä heikommin sivuilla pärjäsivät vain venäläiset ja puolalaiset, vaikkakin venäläisnaisista jopa 44 hyväksyttiin sivuille. Myös saksalaisten sisäänpääsyprosentti on melko matala.

Alunperin tanskalainen BeautifulPeople.com hylkäsi kuukauden aikana lähes 1.8 miljoonaa ihmistä 190 maasta. Sivuille hyväksyttiin 360 000 uutta jäsentä.

(MTV3 - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.