Ihmiset näkivät miehen tekevä seksuaalisia tekoja ja eleitä nallelle ja nukelle.
Mies tuomittiin laittomasta irstailusta Karkkilassa vuosina 2022–2023. Teoista kaksi koski itsensäpaljastamista, kolmas väärällä saunavuorolla käymistä.
Toisessa itsensäpaljastamista koskevassa tapauksessa todistaja kertoi huomanneensa läheisestä asunnosta väläyteltävän valoja. Toisen kerroksen asunnon ikkunassa oli ilkosillaan mies, joka teki todistajan mukaan balettihyppyjä ja pysähtyi sitten hieromaan sukupuolielintään. Ikkunasta oli suora näkyvyys sisäpihalle. Miehen toiminnalle oli suora näköyhteys myös läheisestä leikkipuistosta.
Teko muuttua entistä epämiellyttävämmäksi, kun mies alkoi painaa itseään lapsinukkea vasten.
Tapahtumia seurannut nainen alkoi videoida miestä. Poliisille toimitetulla videolla näkyi oikeuden mukaan parvekkeella alaston itseään kosketteleva mies. Lisäksi video näytti, kuinka mies masturboi asuntonsa ikkunan edessä ja hieroi sukupuolielintään lelunukkeen. Mies pyrki videon perusteella myös herättämään huomiota ääntelemällä.
Todistaja kertoi, että oli nähnyt miehen samoissa puuhissa usein, yleensä hieromassa itseään. Nukella touhuamista hän kuitenkin todisti ensimmäistä kertaa. Miehen takia todistaja oli saattanut lapsiaan kouluun ja hakenut heitä sieltä.
Lue myös: Itsensäpaljastaja yllätti naisreserviläiset Ilmasotakoululla
"Näyteikkunamies" irstaili nallen kanssa
Toisen tapauksen näki toinen henkilö. Tässäkin tapauksessa mies oli sammutellut ja sytytellyt valoja asunnossa ja tämän jälkeen masturboinut ja esittänyt "panevansa" nallea alastomana. Todistaja puhui "näyteikkunamiehestä".
Myös tämä todistaja tiesi miehen tavat entuudestaan, ja kertoi toiminnan olleen välillä päivittäistäkin. Esiintymiset kestivät hänen mukaansa välillä tunnin tai kaksi, joskus joitain kymmeniä minuutteja.
Todistajan mukaan usein itsensäpaljastaminen tehtiin aina, kun joku käveli asunnon ohitse. Miehen toimia olivat todistaneet myös lapset.
Oikeus katsoi miehen syyllistyneen rikoksiin. Oikeus muistutti tuomiossa, että itse aiheutettu mahdollinen päihtymys ei poista kuvatun toiminnan rangaistavuutta.
Lue myös: Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
Käyskenteli naisten saunavuorolla
Mies sai myös tuomiot toimistaan taloyhtiön saunassa. Talossa oli naisten ja miesten lenkkisaunat, mutta mies oli useamman kerran tavattu naisten saunavuorolla.
Kerran saunomassa ollut nainen yllättyi miehen tullessa saunaan kesken naisten vuoron, kahdesti hän tapasi miehen saunasta alasti sinne tullessaan.
Mies komennettiin saunasta pois, mutta kerran hän jäi saunatiloista poistumisen sijaan miesten pukuhuoneeseen odottamaan miesten saunavuoroa. Todistaja kuvaili, että mies oli ainakin kerran tilanteessa "omissa maailmoissaan".
Käräjäoikeus katsoi, että miehen oli todistettu lyhyen ajan sisällä olleen kolmesti naisten lenkkisaunassa. Näin usein tapahtunut erehdys ei ollut oikeudesta enää uskottavaa.
– Käräjäoikeus katsoo, että yhden kerran osalta saattaisi olla vielä mahdollista, että [mies] on erehtynyt ajasta ottaen huomioon, että miesten ja naisten lenkkisaunojen ajankohta oli vaihtunut.
– Kun tämä on kuitenkin tapahtunut kolmesti noin kuukauden aikana käräjäoikeus ei pidä mahdollisena, että kysymys olisi enää erehdyksestä, tuomiossa kerrotaan.
Vuonna 1978 syntynyt mies tuomittiin kahdesta sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta ja seksuaalisesta ahdistelusta 55 päiväsakon rangaistukseen. Hänen tuloillaan se tarkoitti 330 euron seuraamusta.
Tuomiota alensi se, että käräjäoikeuden ruuhkautumisen vuoksi oikeudenkäynti oli kestänyt pitkään.

