Lauantaiaamuna Huomenta Suomessa vieraillut unilääkäri kertoo, että lasten suhteen uniongelmat ovat helpompia selvittää.
Unihäiriöt ovat lisääntyneet aikuisilla, mutta myös lapsilla on unen kanssa yhä enemmän ongelmia.
– Kyllä siellä isoja haasteita on. Yleisellä tasolla nuoret ja koululaiset jaksavat aika huonosti, kertoo unilääkäri, dosentti Henri Tuomilehto.
Lasten rytmin palauttaminen on Tuomilehdon mukaan usein helpompaa, koska heidän elämässään on vähemmän häiriötekijöitä.
Koulujen aloituksen kannalta Tuomilehto kertoo, että erityinen merkitys on sillä, milloin herää.
– Heräämistä pitäisi säännönmukaistaa ja aikaistaa. Uni rupeaa illalla maittamaan, kun herää riittävän aikaisin.
Julkisuudessa on keskusteltu paljon siitä, pitäisikö koulupäivien aloitusta myöhäistää.
Tuomilehto uskoo, että jos päivät alkaisivat reilusti myöhemmin, myös illat venyisivät sitä mukaan.
– Voihan sitä vaikka kello yhdeksään myöhästyttää, mutta kyllä se ratkaisu löytyy muualtakin.
Huono esimerkki
Kun keskustelu siirtyy älypuhelinten käyttöön myöhään illalla, Tuomilehto korostaa, että vanhemmilla on vastuu näyttää lapsilleen esimerkkiä.
– Kun lapset ovat menossa nukkumaan, niin vanhemmat kaivavat kännykät esiin. Sillä näytetään esimerkkiä lapsille, että mitä ei pitäisi tehdä.
Tuomilehto on tehnyt Opetushallituksen kanssa yhteistyössä videomuotoista unikoulutusmateriaalia, joka on kaikkien saatavilla.
