Mainos

Näkökulma: Pelicans nosti keskisormen pystyyn – seurapomolta hämmästyttäviä kommentteja Ville Niemisen jatkosta

8:27
Pelicansin urheilujohtaja Janne Laukkanen kommentoi Ville Niemisen jatkosopimusta.

Lahden Pelicansin seurajohdon puheet siitä, että prosessi, jonka tulos oli Ville Niemisen kanssa tehty sopimus, eteni suunnitellusti, ovat erikoisia, kirjoittaa MTV Urheilun Ossi Karvonen. 

Nieminen aloitti Pelicansin peräsimessä viime keväänä. Nopeasti paljastui se, että kolmivuotiseksi mainostettu Niemisen sopimus olikin mallia 1+1+1.

Seuraavaksi ihmeteltiin sitä, miksi Pelicans pysyy vaiti tulevan kauden päävalmentajastaan, vaikka joukkueen tulokset olivat Niemisen johdolla loistavia. Jos Niemisen jatko seuran peräsimessä olisi ollut seurajohdon tahto, kaiken järjen mukaan siitä olisi ilmoitettu hyvissä ajoin ennen kauden loppua ja sesongin tärkeimpiä otteluita eli pudotuspelejä. 

Runkosarjassa hienosti kolmanneksi yltänyt Pelicans putosi puolivälierissä HIFK:n käsittelyssä

Niemisen asema nousi vahvasti esille mediassa jo pudotuspelien aikana, ja putoamisen jälkeen näytti hyvin todennäköiseltä, että Niemisen lento Pelicansissa katkeaa. Onhan seuralla pakko olla joku toinen valmentaja valittuna, koska Nieminen on muuten roikkunut löysässä hirressä koko kevään? 

Oli tai ei, nyt jatketaan Niemisellä. Prosessi eteni urheilujohtaja Janne Laukkasen sanoin organisaation suunnitelman mukaisesti. Samalla hän nosti keskisormea medialle. 

– Kyse on ollut isosta kokonaisuudesta, jota olemme rakentaneet organisaation sisällä.

– Nyt meillä on kaikki palaset valmiina ja oikeilla paikoilla, joten on myös oikea aika tulla asian kanssa ulos. Ei Ferrarikaan esittele etusiipeään ennen kuin koko auto on valmis. Olemme olleet oikein tyytyväisiä tästä runsaasta ilmaisesta medianäkyvyydestä, Laukkanen totesi tiedotteessa

Moni seura olisi ollut käärmeissään vastaavasta huomiosta kauden tärkeimpien pelien aikaan. 

Laukkanen sanoi lisäksi MTV Urheilulle, ettei muita valmentajia ole kartoitettu ja seuran halu on ollut koko ajan jatkaa Niemisen kanssa. Vaikea uskoa, että näin oli. 

MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen puhui farssista. Tähän näkemykseen on helppo yhtyä.

7:27
Ville Niemisen kommentit tuoreesta Pelicans-jatkosopimuksesta. 

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja