Näkökulma: Kalle Rovanperän säkenöinti sokaisee todellisuudelta – MM-rallien ratkaisuhetkiin kätkeytyy kiusallinen ristiriita

Kalle Rovanperä maaliin tuplamaailmanmestarina! Isä ja äiti heti halaamassa – "Nautin tästä enemmän kuin ensimmäisestä" 3:06
Kalle Rovanperä maaliin tuplamaailmanmestarina! Toyotan suomalaistähti tyytyi viikko sitten Keski-Euroopassa vain varmistamaan MM-tittelin eikä tällä kertaa ajanut pohjia Power Stagelle.

Rallin MM-sarjassa pohditaan kuumeisesti uutta suuntaa lajille, joka onnistuu enää vain vaivoin pitämään päätään pinnalla. Yksi hämmentävimmistä elementeistä nykyisessä MM-sarjassa on rallit päättävä, Kalle Rovanperän varsin usein dominoima Power Stage, joka on niin promoottorin, kuljettajien kuin katsojienkin suosiossa, mutta jolla ei ole oikeastaan minkäänlaista käytännön merkitystä, kirjoittaa MTV Urheilun Mikko Hyytiä.

Power Stage -pisteistä alettiin rallin MM-sarjassa ajaa vuonna 2011. FIAn asiaa koskevassa tiedotteessa kerrottiin edellisenä syksynä, että uudistuksen tarkoituksena oli parantaa lajin tv-näkyvyyttä. Vuoteen 2016 saakka pisteitä jaettiin kyseisen erikoiskokeen kolmelle parhaalle (3–2–1), vuodesta 2017 alkaen viidelle parhaalle (5–4–3–2–1).

Valmistajien puolelle lisäpisteet otettiin mukaan kaudelle 2021, FIAn mukaan tuomaan valmistajien MM-sarjaan uuden ulottuvuuden. Pisteitä kuittaa kunkin tallin kaksi parhaiten Power Stagella sijoittuvaa kuljettajaa, jotka on ilmoitettu kilpailuun keräämään valmistajien pisteitä.

Julkisuudessakin esillä olleiden tietojen valossa on selvää, että MM-sarjaan on tulossa lähivuosina varsin mittaviakin uudistuksia. Muutostarvetta arvioitaessa asioita on syytä tarkastella paitsi kattavasti myös kriittisesti, ja siksi lienee paikallaan myös selvittää, mitä Power Stage on sarjaan viimeisten 13 vuoden aikana tuonut.

Tilastojen valossa näyttää siltä, että aikanaan radikaalina pidetyn uudistuksen urheilullinen anti on jäänyt erittäin laihaksi.

Yksi kolmestatoista

Tämä ilmenee muun muassa niin, että vaikka Power Stagea ei olisi kukaan koskaan keksinytkään, sen aikana jaossa olleista 13:sta kuljettajien MM-tittelistä peräti 12 olisi mennyt jakoon täsmälleen samassa vaiheessa kautta ja täsmälleen samalle kuljettajalle kuin lisäpisteiden kanssa.

Ainoa poikkeus on vuosi 2022, jolloin Kalle Rovanperä ei olisi ilman lisäpisteitä varmistanut ensimmäistä MM-titteliään vielä kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa Uudessa-Seelannissa. Pelkät yleiskilpailun pisteet huomioiden ero Ott Tänakiin oli tuolloin 41 pistettä, kun jaossa olisi ollut vielä 50 pistettä.

Tästä kaudesta on toistaiseksi aikaista sanoa mitään, mutta edellisten 12 vuoden aikana myös muut MM-sarjan mitalisijat olisivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta menneet täysin samoille kuljettajille ilman lisäpisteitä kuin lisäpisteiden kanssa.

Jari-Matti Latvala nousi Mads Östbergin ohi vuoden 2012 MM-pronssille lisäpisteiden (14–2) ansiosta, vaikka sai norjalaista vähemmän (140–147) yleiskilpailun pisteitä. Tällä hetkellä taas Thierry Neuville on MM-pisteissä Elfyn Evansin takana (184–191) kolmantena, vaikka hänellä on Toyota-kollegaansa enemmän yleiskilpailun pisteitä (162–159).

Valmistajien MM-sarjassa lisäpisteiden vaikutus on ollut hivenen merkittävämpi.

Ilman niitä Toyota olisi vuonna 2021 varmistanut mestaruutensa jo kauden toiseksi viimeisessä osakilpailussa Espanjassa. Viime vuonna mikään ei olisi muuttunut, kun taas tällä kaudella Toyotan mestaruuden varmistuminen olisi siirtynyt Chilessä ajetusta kolmanneksi viimeisestä osakilpailusta toiseksi viimeiseen osakilpailuun Keski-Eurooppaan – samaan syssyyn Rovanperän toisen MM-tittelin kanssa.

Yhden kerran Power Stage itsessään on toki ratkaissut kuljettajienkin mestaruuden – tosin hieman eri tavalla kuin ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen.

Neuville lähti vuonna 2013 kauden kolmanneksi viimeiseen osakilpailuun 83 pisteen takamatkalta Sébastien Ogieriin, ja hän olisi tarvinnut mestariksi noustakseen kaikki 84 pistettä, jotka tuossa vaiheessa oli vielä jaossa – siis sen lisäksi, ettei Ogier olisi saanut enää pistettäkään. Ranskassa ajetun, kauden kolmanneksi viimeisen osakilpailun Power Stage oli nykyisestä poiketen heti ensimmäinen erikoiskoe, ja kun Neuville ei onnistunut voittamaan sitä, Ogierin ensimmäinen MM-titteli varmistui.

Ristiriitainen vaikutus

Mihin Power Stage -pisteet sitten aidosti vaikuttavat?

Kauden mittaan mahdollisesti ainakin siihen, kuka joutuu auraamaan lumi- ja sorakisojen avauspäivinä tietä missäkin – olkoonkin, ettei yksikään 13:sta viime mestaruudesta ole ratkennut millään tavalla lähtöpaikkoihin.

Vaikutusta tuntuu olevan myös siihen, että keskeyttäneet kuljettajat saadaan vielä palaamaan takaisin kilpailuun – mikä on toki myös tärkeää, kun varsinkin pääluokassa autokuntia on tätä nykyä luvattoman vähän.

Mutta juuri tämä on pohjimmiltaan myös syy siihen, miksi Power Stage ei ainakaan nykymuodossaan toimi. Kun (hyviä) autokuntia on liian vähän, lisäpisteet jakautuvat aina samoille kuljettajille, jolloin pisteet menettävät merkityksensä.

Vuosina 2020–2023, kun MM-sarjan pääluokassa on ollut mukana kolme tallia, yleiskilpailun kärkiviisikko on vienyt 645:stä jaossa olleesta Power Stage -pisteestä 455 eli yli 70 prosenttia. Tämän kauden MM-pisteissä kärkiviisikon muodostavien Rovanperän, Evansin, Neuvillen, Tänakin ja Ogierin yhteissaldo on 509 pistettä eli lähes 80 prosenttia. Neljän viime kauden aikana ajetuista 43 Power Stagesta tämä sama viisikko on voittanut Rovanperän johdolla kaikkiaan 39 eli yli 90 prosenttia.

Juttu jatkuu tilastojen jälkeen.

Power Stage -voittojen jakauma kuljettajaa kohden 2020–2023:

kuljettaja:voittoa:osuus kaikista:
Kalle Rovanperä1739,5%
Ott Tänak818,6%
Thierry Neuville716,3%
Sébastien Ogier49,3%
Elfyn Evans37,0%
Dani Sordo12,3%
Takamoto Katsuta12,3%
Craig Breen12,3%
Esapekka Lappi12,3%
YHTEENSÄ:43 

Power Stage -pisteiden jakauma kuljettajaa kohden 2020–2023:

kuljettaja:pistettä:osuus kaikista:
Kalle Rovanperä13320,6%
Ott Tänak10716,6%
Thierry Neuville10516,3%
Elfyn Evans9314,4%
Sébastien Ogier7111,0%
Takamoto Katsuta294,5%
Esapekka Lappi274,2%
Craig Breen264,0%
Dani Sordo213,3%
Teemu Suninen91,4%
Sébastien Loeb71,1%
Gus Greensmith40,6%
Mauro Miele40,6%
Andreas Mikkelsen30,5%
Oliver Solberg20,3%
Jari-Matti Latvala10,2%
Emil Lindholm10,2%
Adrien Fourmaux10,2%
Fabrizio Zaldivar10,2%
YHTEENSÄ:645 

Power Stage -pisteiden jakauma yleiskilpailusijoitusten mukaan 2020–2023:

 pistettä:osuus:
1. sija12118,8%
2. sija10015,5%
3. sija8813,6%
4. sija9214,3%
5. sija548,4%
6. sija375,7%
7. sija101,6%
8. sija213,3%
9. sija50,8%
10. sija30,5%
≥ 11. sija11417,7%
YHTEENSÄ:645 

Vuosina 2011–2016, kun lisäpisteitä jaettiin Power Stagen kolmelle parhaalle, maailmanmestarin ja MM-sarjassa toiseksi sijoittuneen kuljettajan saavuttamien lisäpisteiden erotus kauden päätteeksi oli keskimäärin kahdeksan pistettä mestarin hyväksi. Vuosina 2017–2023, kun lisäpisteitä on jaettu viidelle parhaalle, vastaava erotus on kolme pistettä.

Tämän pohjalta on helppo sanoa, että jos Power Stagella halutaan olevan aitoa urheilullista merkitystä, vaihtoehtoja on kaksi.

Lyhyellä tähtäimellä lisäpisteiden arvoa olisi nostettava, mikä tarkoittaa joko sitä, että Power Stagelta jaetaan nykyistä enemmän pisteitä, tai sitä, että niitä jaetaan itse kilpailusta nykyistä vähemmän tai harvemmille kuljettajille.

Pitkällä tähtäimellä taas sarjaan olisi saatava nykyistä enemmän kilpailua, mutta kuten kaikki varmasti tietävät, sehän se onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat