Maailmassa on todettu yli kaksi miljoonaa koronavirustartuntaa ja viruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli 137 000 ihmistä.
Pandemiaan on reagoitu eri maissa useilla eri tavoilla. Toisissa maissa strategiat ovat toimineet paremmin kuin toisissa, ja uutiskanava CNN on löytänyt yhteyden pandemian kanssa onnistuneimmin toimineiden maiden väliltä. Se on naisjohtajat.
Esimerkeiksi CNN:n jutussa on nostettu Taiwan, Saksa ja Uusi-Seelanti sekä neljä viidestä Pohjoismaasta. Tämä tarkoittaa, että myös Suomi on mukana listalla.
Nopeita toimia
Lähes 24 miljoonan asukkaan Taiwanin odotettiin joutuvat todella pahoin Kiinasta lähtöisin olevan koronaviruksen runtelemaksi, mutta toisin on käynyt.
Kun maan presidentti Tsai Ing-wen kuuli viime joulukuussa Wuhanissa leviävästä mysteeritaudista, niin hän käski heti alkaa tarkastaa kaikki sieltä tulevat lennot. Sen jälkeen hän perusti komentokeskuksen, hankki valtavat määrät suojavarusteita ja rajoitti lentoja Manner-Kiinasta, Hongkongista ja Macaosta.
