Naisen herkkä tatuointi aiheuttikin härskejä mielleyhtymiä – ronski kuva oli pakko laittaa uusiksi

Tatuoinnit lisääntyvät, mutta samalla tatuointien poistamiseen käytetyt laserit kehittyvät 0:30
KATSO MYÖS: Tatuointeja työkseen poistava Toni Karppinen kertoo, että toimenpide tuntuu kuin ammuttaisiin kovaa kuminauhalla. Moni haluaa siltikin poistaa epäonnistuneen tai aikansa eläneen musteen ihostaan.

Naisen tatuointi herätti siinä määrin vääriä mielikuvia, että hän päätti muokata tatuoinnista uudenlaisen.

Tatuointia ottaessaan moni ajattelee sen olevan ikuinen kuva iholla. Tämän vuoksi tatuointia ja sen merkitystä kannattaa pohtia tovi. Esimerkiksi TikTok-nimellä RockRollG  kulkeva tatuointitaiteilija ennusti tiettyjen viiden tatuoinnin katumusaaltoa kymmenen seuraavan vuoden aikana.

Toki jos kuva ei myöhemmin jostain syystä miellytäkään, sen voi poistattaa kokonaan tai siitä voi yrittää taiteilla jotain muuta.

Eräs nainen päätti turvautua jälkimmäisen tapaan hankittuaan ensin tatuoinnin suojelusenkelistä selkäänsä. Naisen tatuointikommelluksesta uutisoivat Daily Star ja Mirror.

Ronski näky

Bekah Milly ansaitsi TikTok-videollaan yli 18 miljoonaa katselukertaa esiteltyään pilkattua tatuointiaan muka itkien saamaansa palautetta.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Tatuointi näytti monen silmissä yksinkertaisesti naiselta ja takapuolelta. Ronskin näyn hahmotettuaan monen on ollut vaikea nähdä tatuoinnissa muuta.

– En voi olla näkemättä sitä. En vain. Voi. Mikä sen oli tarkoitus olla? ihmetteli eräs kommentoija.

– Korjaa se, tylytti toinen.

– Kuinka hitossa voisimme olla näkemättä tuota nyt? vaati eräs kommentoija saada tietää.

Toisella videollaan Bekah kertoi, että herkän kuvan tarkoitus oli esittää häntä halaamassa suojelusenkeleitään.

– Mutta missä suojelusenkelisi oli, kun olit ottamassa tuota tatuointia? vitsaili eräs kommentoija.

Uusi tatuointi

Bekah päättikin lopulta muuttaa tatuointiaan vähemmän härskejä mielikuvia herättävään suuntaan, ja keräsi seuraajiltaan ehdotuksia. Myöhemmin hän julkaisi TikTok-tilillään videon, jolla esittelee uudemman ja paremman tatuointinsa. Video on kerännyt yli 350 000 katselukertaa.

Tatuointi ennen ja jälkeen.Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Moni kommentoija kiitteli tatuointiepisodin päätökseen saattamisesta ja sen tuomasta mielenrauhasta.

Lisää tatuointimokia:

Lue myös:

    Uusimmat