Näin varaudut digikuolemaasi – sometilien poistaminen jää monta kertaa tekemättä: "Tulee ikäviä tilanteita, kun ne jäävät kummittelemaan"

Yhä useampi törmää nyt ja tulevaisuudessa omaisen kuoleman jälkeen kysymykseen digitaalisen jäämistön kohtalosta. Tietotekniikka-asiantuntija Petteri Järvinen muistuttaa, että vääjäämättömän poismenon ennakointi tekee urakasta kevyemmän sureville omaisille.

Ihmisen kuolema ei tarkoita, että hänen sosiaalisen median tilinsä kuolisivat – ainakaan heti. Vainajan omaisten tuleekin olla aktiivisia, jos he eivät halua kuolleen jäävän kummittelemaan kyberavaruuteen.

– Monta kertaa sometilien sulkeminen jää kokonaan tekemättä. Sitten tulee ikäviä tilanteita, kun ne jäävät kummittelemaan ja näkyvät esimerkiksi kaveriehdotuksina vielä kuoleman jälkeenkin, Petteri Järvinen sanoo.

Pahimmassa tapauksessa kuolleen tili voidaan kaapata ja vainajan nimissä tehdä huijauksia.

Maksulliset tilit katoavat, kun maksua ei tule

Osa palveluista poistaa tilin automaattisesti, jos sitä ei käytetä esimerkiksi vuoteen. Tällaisia palveluita ovat erityisesti ne, joihin ladatut tiedostot vievät merkittävästi tilaa – esimerkiksi Dropbox. Myös maksulliset tilit, esimerkiksi Spotify-tili, lakkaavat toimimasta, kun tilinomistajan luottokortti kuoletetaan tai maksua ei tule.

Monissa maksuttomissa sosiaalisen median palveluissa omaisten on kuitenkin oltava aktiivisia, jotta vainajan tilit poistuvat – toiset palvelut kun hyötyvät haamukäyttäjien tuomasta suuremmasta käyttäjäluvusta. Urakka helpottuu, jos vainaja on tehnyt ennen kuolemaansa digitaalisen testamentin.

Perintöyhteyshenkilö tai digitaalinen testamentti on järkevää ennakointia

Omaan poismenoon voi varautua etukäteen esimerkiksi Facebookista, Instagramista ja Googlen palveluista löytyvällä ominaisuudella, jossa voi nimetä itselleen perintöyhteyshenkilön asetuksien turvallisuus-osiosta. Tämä henkilö saa tilin omistajan kuoleman jälkeen oikeudet tilin ylläpitoon.

Digitaalinen testamentti puolestaan sisältää salasanat tärkeimpien palveluiden tileihin ja ohjeet siitä, mitä digitaaliselle jäämistölle pitää tehdä. Digitaalisen testamentin tekeminen on järkevää paitsi kuolemaan myös muihin tilanteisiin valmistautumisessa.

Henkilö voi unohtaa salasanat esimerkiksi dementian tai muusta syystä johtuvan muistin menetyksen vuoksi. Tällöin hän ei pääse tileilleen, eikä pysty ottamaan vastuuta digitaalisesta käyttäytymisestään.

Järvinen muistuttaa, että myös yritysten olisi hyvä varautua vastaavanlaisiin tilanteisiin. Joskus pääsy yrityksen käyttämiin palvelimiin, sometileihin tai web-sivuihin voi olla vain yhden henkilön hallinnassa. Mikäli tälle henkilölle syystä tai toisesta tapahtuu jotain, voi yritys joutua kiusalliseen tilanteeseen, kun se ei enää pääse kirjautumaan tileilleen.

Suomessa toimii myös Emonum-yritys, joka on erikoistunut digitaalisesta jäämistöstä huolehtimiseen. Se tallentaa käyttäjän salasanat sekä lähettää tiedot ja oikeudet omaisille kuoleman jälkeen. Kun salasanat ovat omaisten hallussa, on tilien poistaminen huomattavasti helpompi prosessi.

Lue myös:

    Uusimmat