Näin rypyt vaikuttavat siihen, miten ihmiset sinut näkevät
Tuoreen tutkimuksen mukaan kasvojen rypyt ja juonteet vääristävät sitä, miten kasvojen ilmeitä tulkitaan.
Luulitko naururyppyjen kertovan kanssaihmisille iloisesta luonteesta ja eletystä elämästä? Unohda. Livescience.com-sivusto kertoo Penn State Universityn tutkimuksesta, jonka mukaan ryppyinen iho herättää mielikuvan vihaisesta ja surullisesta henkilöstä.
Tutkimukseen osallistuneille näytettiin 64 kasvokuvaa eri-ikäisistä aikuisista. Kaikkien kuvien ilme oli neutraali, mutta osallistujia pyydettiin arvottamaan kuvat sen mukaan, mitä tunnetta kasvot ilmensivät. Kasvokuvien perusteella osallistuneet arvioivat vanhempien ihmisten olevan paljon vihaisempia ja surullisempia kuin nuorempien kuvattujen.
Kasvojen juonteet voivat saada suun laskeutumaan ja otsan kurtistumaan, minkä muut ihmiset saattavat tulkita väärin vihaksi tai suruksi, toteaa sosiaalipsykologian tohtoriksi opiskeleva Carlos Garrido, joka oli mukana tekemässä tutkimusta.
Tutkimustulokset saattavat vaikuttaa Garridon mukaan esimerkiksi siihen, miten ikääntyneet nähdään terveydenhuollossa. Lääkäri voi kasvojen juonteista johtuen vaikkapa tulkita senioripotilaan kärsivän suuremmista kivuista kuin mitä hän todellisuudessa kokee.
Tulosten vahvistaminen vaatii lisätutkimuksia, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että osallistujien mahdolliset ennakkoluulot vanhuksista eivät vaikuttaneet tuloksiin. Osallistujat eivät uskoneet vanhempien ihmisten olevan tosielämässä sen surullisempia tai vihaisempia kuin muutkaan: arvio syntyi vain kasvokuvien perusteella.
Jo aiemmissa tutkimuksissa on havaittu, että nuorilla ihmisillä on hankaluuksia lukea varttuneiden kasvonilmeitä.
Lähde Livescience.com
Kuva Colourbox.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää