Autoliiton suorittamassa törmäystestissä selvisi, että matkailuajoneuvojen kolariturvallisuudessa on parannettavaa, vaikka positiivista kehitystä onkin tapahtunut.
Koronakevät ja -kesä ovat saaneet monet suomalaiset innostumaan matkailuajoneuvoista. Myös sellaiset, joilla ei ole niistä minkäänlaista aiempaa kokemusta.
Vaikka uusien henkilöautojen kauppa on ottanut tämän vuoden aikana raskaita iskuja, olivat matkailuajoneuvojen ensirekisteröinnit tammi–helmikuussa mukavassa 13 prosentin kasvussa viime vuoteen verrattuna.
Käytetyistä matkailuajoneuvoista puolestaan uskottiin jopa tulevan pulaa.
– Markkinassa nähtävä kasvu tulee nyt vahvasti käytettyjen puolelta. Kasvaneen, osittain yllättävän kysynnän vuoksi Suomessa alkaakin kohta olemaan jo pula laadukkaista, aiemmin omistuksessa olleista matkailu- ja retkeilyautoista, J. Rinta-Joupin paikallisjohtaja ja matkailuajoneuvojen asiantuntija Petri Keisala totesi toukokuun lopulla.

