Vuonna 2016 eläköitynyt Pirjo Nuotio kertoo katsovansa nykyään enemmän uutisia kuin koskaan työaikana.
Ensimmäinen Kymmenen uutisten lähetys nähtiin 1. syyskuuta 1981 eli tasan 45 vuotta sitten.
MTV Uutisten ankkureista on vuosien saatossa tullut myös koko kansan tuntemia kasvoja, joista yksi on Pirjo Nuotio. Nuotion ensimmäiset uutiset nähtiin pian Kymmenen uutisten alkamisen jälkeen vuonna 1983.
Nuotio kertoo Teresa Meriläinen-Ahon haastattelussa Viiden Jälkeen -ohjelmassa katsovansa Kymmenen uutiset edelleen joka ilta.
– Katson nykyään enemmän uutisia kuin koskaan työaikana, että ehkä neljät tai viidet televisiosta joka päivä.
Lue myös: MTV Uutiset 45 vuotta: Kaj Lindén vaihtui Katsomoon, mutta tietyt uutistyön perusasiat ovat yhä kuin 1980-luvulla
Nuotio jäi eläkkeelle joulukuussa 2016 eli hän ehti työskennellessä uutisten parissa MTV:llä 33 vuotta.
Silti työ nousee edelleen myös unissa esiin.
– Että on joku käsittämätön kiire. Paperit ovat sikin sokin tai hukkuneet, juontokortit ovat hukassa, kello käy ja pitäisi olla kolmen sekunnin päästä valmis, purkka on suussa ja se ei lähde pois, hän listaa ja lisää, että kaikista tilanteista on aina selvitty.
Itse uutisista hän ei muista nähneensä unia, mutta monet tapahtumat ovat jääneet vuosilta mieleen kuten Utøyan tapahtumat, Suomessa tapahtuneet kouluampumiset, Konginkankaan rekkaonnettomuus, Thaimaan tsunami ja prinsessa Dianan kuolema.
Pitkän uran tehneelle Nuotiolle tullaankin myös edelleen silloin tällöin juttelemaan.
