Näiden tähtien näyttelemistä rakastettiin, mutta he itse vihasivat huippuroolejaan

Nämä näyttelijät eivät muistele lämmöllä tiettyjä roolejaan.

Vaikka näyttelijän roolisuoritus olisi fanien mieleen, saattaa se olla itse tähdelle vastenmielinen.

People listasi näyttelijöitä, jotka ovat kokeneet vähintäänkin ristiriitaisia tunteita huippuroolejaan kohtaan.

Robert Pattinsonia ahdisti vampyyriroolin tuoma suosio

Näyttelijä Robert Pattinson on todennut useaankin otteeseen, ettei Edward Cullenin rooli Twilight-elokuvissa lukeudu hänen suosikkeihinsa.

Pattinson kertoi NME-julkaisulle, että suosion myötä hänen talonsa edessä istui päivittäin ihmisiä ja se ajoi hänet hulluksi.

– En käynyt ruokakaupassa noin kuuteen vuoteen. Nykyisin voin käydä ja rupatella siellä työskentelevän tyypin kanssa hänen lapsistaan, siitä mihin hän on menossa lomalle ja olla ajattelematta "myykö hän minut lehdille?". Minun ei tarvitse enää ajatella sellaista, Pattinson kertoi.

Jason Segel oli hukassa kun suosikkisarja päättyi

Huippusuositussa How I Met Your Mother -sarjassa Marshallia näytellyt Jason Segel on kertonut olleensa hukassa sarjan loputtua yhdeksän kauden jälkeen.

Mies paljasti Armchair Expert -podcastissa sarjan loppumisen saaneen hänet kyseenalaistamaan ammattitaitoaan.

– Mitä minä nyt teen? Kuka olen, ilman sarjaa? Segel kertoo pohtineensa.

HIMYM-sarjan kuvausten jälkeen Segelin oli tarkoitus siirtyä kirjailija David Foster Wallacen rooliin elokuvassa The End of the Tour.

– Minua pelotti se, sillä en tiennyt, olinko tarpeeksi hyvä roolia varten, Segel paljastaa.

Lopulta Segel ansaitsi Wallacen roolistaan Film Independent Spirit Awards -gaalassa parhaan miesnäyttelijän ehdokkuuden vuonna 2016, joten riski oli ottamisen arvoinen.

Daniel Radcliffe ei ole erityisen ylpeä yhdestä Harry Potter -elokuvista

Brittinäyttelijä Daniel Radcliffelle ei annettu mitenkään helpointa tehtävää, kun hänet valittiin esittämään supersuositun Harry Potter -kirjasarjan päähahmoa sarjasta tehdyissä elokuvissa.

Kahdeksasta Harry Potter -elokuvasta Radcliffe on tyytymätön erityisesti yhteen. Mies paljasti vuonna 2015 Playboy-lehdelle, että hänen suorituksensa elokuvasarjan kuudennessa osassa, Puoliverisessä prinssissä, ei ollut kovin mairitteleva.

– Jokaisessa elokuvassa kuudenteen saakka, näyttelyssäni voi nähdä suuren askeleen eteenpäin. Sitten edistys pysähtyi, tai meni jopa taaksepäin kuudennessa elokuvassa.

Radcliffe kertoo nauttineensa omasta suorituksestaan viidennessä Harry Potter -elokuvassa, johon osasyynä oli työskentely yhdessä näyttelijöiden Gary Oldman ja David Thewlis kanssa.

– Näin asian niin, että katsoin virhettä, jonka olin tehnyt joka päivä 11 kuukauden ajan. Minulla oli idea siitä, että Harry oli kuin sodassa traumatisoitunut sotilas, jonka vuoksi hän sulkeutuu emotionaalisesti. Se ei ole huono ajatus, mutta ei myöskään mielenkiintoisinta katseltavaa kahden ja puolen tunnin ajan, Radcliffe selittää.

Halle Berryn kissanainen lytättiin kriitikkojen toimesta

Näyttelijä Halle Berry astui ikonisen kissanaisen saappaisiin vuoden 2004 Catwoman-elokuvassa. Filmi sai kriitikoilta ja katsojilta murska-arvostelut.

Catwoman keräsi myös neljä Razzies-pystiä (niin sanotut "anti-Oscarit", missä palkinnot jaetaan huonoiten suoriutuneille elokuvantekjöille), joista yksi oli huonoimman naisnäyttelijän palkinto. Berry osoitti hyvää urheiluhenkeä noutamalla pystin henkilökohtaisesti.

– Haluan kiittää Warner Bros. -yhtiötä itseni roolittamisesta tähän p*skaan, jumalattoman huonoon elokuvaan, Berry totesi kiitospuheessaan.

Vuosia myöhemmin fanit löysivät elokuvan jälleen ja totesivat Twitterissä Berryn olleen sen kannatteleva voima. Fanien twiittejä uudelleenjakanut Berry kirjoitti huomanneensa Catwomania kohtaan tulevan rakkauden.

– Missä olitte 17 vuotta sitten, Berry kirjoitti nauruhymiöiden kera.

Kate Winslet haluaisi kuvata Titanicin uusiksi

Näyttelijä Kate Winslet ei ole kovin vakuuttunut roolisuorituksestaan Rosena klassikkoelokuva Titanicissa. Winslet oli vain 21-vuotias saadessaan pääroolin, eikä hänen näyttelemisensä ollut vielä naisen omasta mielestä riittävän hyvällä tasolla.

– Jokaisessa kohtauksessa mietin, että "Todellako? Teit sen noin?". Voi ei, jopa amerikkalainen aksenttini, en pysty kuuntelemaan sitä. Se on kamalaa, Winslet avautui Telegraph-julkaisulle vuonna 2012.

Winslet toivoo näyttelemisensä parantuneen Titanicin ajoilta ja toteaa näyttelijöiden olevan tunnettuja itsekriittisyydestään.

– Minun on ollut hankalaa katsoa muitakin roolejani, mutta Titanicin katsominen oli jo "Voi luoja, haluan tehdä tämän uusiksi", Winslet kertoo.

Zac Efron jumiutui samankaltaisiin rooleihin

High School Musical -elokuvat nostivat näyttelijä Zac Effronin tähteyteen ja mies alkoi saada tarjouksia Troy Boltonia vastaavista, sydämentykytyksiä aiheuttavista rooleista. Mutta ne eivät olleet sitä, mitä mies olisi itse halunnut näytellä.

– Olin 17 ja sanoin "tyypit, kai tiedätte, että en halua tehdä ainoastaan tällaista" ja he vastasivat "oikeastiko?", Efron kertoi Men's Journalin haastattelussa vuonna 2016.

Efronia häiritsee, että mitä rooleja hän tekeekin, hänet muistetaan aina High School Musicalista. Mies kertoo kuitenkin olevansa matkalla rakentaakseen sellaista uraa, mitä on aina itselleen visioinut.

Katso myös: Tältä Harry Potter -huuma näytti Helsingissä vuonna 2016.

Harry Potter -huumalle ei näy loppua 0:49

Lue myös:

    Uusimmat