Tiesitkö? Titanic-leffassa yhdessä menehtynyt vanhuspari perustuu tosielämän pariskuntaan

Titanic-elokuvassa traagisesti kuollut pariskunta perustuu oikeaan pariin, joka kuoli laivan upottua huhtikuussa 1912. 

Vuonna 1997 ilmestynyt elokuva Titanic on erittäin monille tuttu. Elokuva kertoo tarinan Titanic-laivan traagisesta neitsytmatkasta ja uppoamisesta 14. huhtikuuta vuonna 1912. Usein elokuvaa miettiessä mieleen nousee tarinan keskiössä oleva traaginen rakkaustarina Kate Winsletin esittämän Rose DeWittin ja Leonardo DiCaprion esittämän Jack Dawsonin välillä.

Monet tietävät, että elokuvan keskeisimmät hahmot ovat täysin fiktiivisiä. Aikoinaan hämmennystä herätti ilmi tullut tieto siitä, että Titanicin mukana todella oli matkustaja nimeltään J. Dawson, joka kuoli laivan upotessa. Tämä on kuitenkin vain sattumaa, eikä laivalla kuollut mies liity mitenkään James Cameronin ohjaaman elokuvan tarinaan. 

Sen sijaan elokuvassa nähdään iäkäs pariskunta, joka perustuu tosielämän henkilöihin. Kun laiva on uppoamassa, elokuvassa kuvataan hetken ajan vanhaa pariskuntaa, joka halaa toisiaan sängyssä jääkylmän veden virratessa heidän ympärillään.  

He ovat Ida ja Isidor Straus, ensimmäisen luokan matkustajat jotka kuolivat yhdessä laivan upotessa 14. huhtikuuta vuonna 1912.  

Rakkaus kesti loppuun asti

67-vuotias liikemies ja hänen 63-vuotias vaimonsa matkustivat palvelijoidensa, John Farthingin ja Ellen Birdin kanssa. Isidor Straus oli kuuluisa ja erittäin varakas, sillä hän omisti Macy's tavaratalon yhdessä veljensä Nathanin kanssa. Hän oli myös hetken ajan New Yorkin osavaltion kongressimies.

Pariskunta meni naimisiin vuonna 1871. He olivat rikkaimpien Titanicilla matkustaneiden ihmisten joukossa. He olivat matkalla takaisin kotiinsa New Yorkiin Euroopassa vietetyn talven jälkeen.

Tarina kertoo, että kun Titanic törmäsi jäävuoreen ja oli pian selvää, että laiva tulisi uppoamaan, Ida Straus sai heti paikan ensimmäisistä pelastusveneistä. Tämä etuoikeus johtui siitä, että hän oli sekä ensimmäisen luokan matkustaja että nainen. 

Strausien lapsille lähetettiin vain muutama tunti laivan uppoamisen jälkeen viesti, jossa kerrottiin, että Ida Straus astui jalallaan pelastusveneeseen luullen, että hänen aviomiehensä tulee hänen mukaansa. Kun hän tajusi ettei Isidor Straus tullut mukaan, hän astui takaisin laivaan.

Ida Straus ei suostunut palaamaan veneeseen

Isidor Straus ja virkailija yrittivät suostutella Ida Strausia palaamaan pelastusveneeseen, mutta hän kieltäytyi.

– Olemme eläneet yhdessä monta vuotta. Minne sinä menet, minä menen, eräs matkustaja on muistellut Idan sanoneen.

Strausien jälkeläisen Brett Gladstonen mukaan pariskunta käveli tämän jälkeen laivan vastakkaiselle puolelle.

– Heidät nähtiin viimeisen kerran seisomassa kannella, tarrautuneena toisiinsa, rauhallisesti odottaen.  

Ida Strausin palvelija Ellen Bird sai naisen paikan pelastusveneestä. Hän antoi tapahtumista samanlaisen kuvan perheelle, vahvistaen että vanha nainen tahtoi jäädä Titanicille miehensä kanssa.

– Ida ojensi turkkinsa palvelijalleen käskien tätä menemään pelastusveneeseen, Gladstone kertoo. 

– Hän sanoi: "Tulet tarvitsemaan tätä enemmän kuin minä". Kuulin että palvelija lopulta antoi takin takaisin perheelle. Se saattaa olla jollakulla vieläkin.

Yhdessä ikuisesti

Vaikka pariskunta kuvattiin fiktiivisesti odottamassa kuolemaa yhdessä sängyssä veden virratessa sisään, he kumpikin tosiaan menehtyivät Titanicilla.

Isidor Strausin ruumis löydettiin myöhemmin ja hänet haudattiin Woodlawnin hautausmaalle New Yorkin Bronxiin. Ida Strausin ruumista ei koskaan löydetty, mutta hän sai muistomerkin aviomiehensä haudasta.

Isidor ja Ida Strausin yhteinen muistomerkki löytyy myös Strausin puistosta New Yorkin Manhattanilta.

Artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 20017

Lue myös:

    Uusimmat