Näetkö sinäkin tässä kuvassa kolmet kasvot? Tästä hupaisa ilmiö kertoo
Ihmisellä on taipumus nähdä kasvoja myös esineissä tai muissa elottomissa asioissa. Nyt kokeessa on selvinnyt, että pelkästään ihmiskasvoja muistuttava esine voi tuottaa samantapaisen tunnereaktion kuin aidot kasvot.
Näetkö esineissä, puun kaarnassa tai lenkkireitin kivipaadessa kasvoja? Kykyä nähdä satunnaisessa havainnossa jotakin merkityksellistä, esimerkiksi ihmismäisiä kasvoja elottomissa esineissä, kutsutaan pareidoliaksi, kertoo The Guardian.
Sydneyn yliopiston tutkimuksen mukaan aivot kuitenkin sekä havaitsevat että reagoivat "kuvitteellisiin kasvoihin" samalla tavalla kuin oikeisiin.
Eloton objekti, joka vain muistutti ihmiskasvoja, tuotti tunnereaktion
Tutkimukseen osallistui viisi mies- ja 12 naisopiskelijaa, jotka ottivat osaa kahdenlaiseen testiin. Koehenkilöt eivät tienneet, mikä testien päämäärä on.
Tutkimuksessa koehenkilöille näytettiin kasvokuvia sarjoina. Mukana oli sekä aitoja kasvoja että pareidolia-efektin laukaisevia kuvia. Ihmiset analysoivat näkemiensä kuvien ilmeitä sen mukaan, olivatko ne vihaisia vai iloisia.
Kokeessa havaittiin, että eloton objekti, joka vain muistutti ihmiskasvoja, tuotti samantapaisen tunnereaktion kuin aidot kasvot.
"Se on samaan aikaan sekä objekti että kasvot"
Tutkimusta johtaneen professori David Alaisin mukaan aivot vaikuttaisivatkin prosessoivan "huijauskasvokuvat" samalla tavalla kuin tunnereaktion aidoilla kasvoilla.
– Ihminen on jollakin tapaa kyvytön sammuttamaan tätä kasvo- ja tunnevastausta ja näkemään asiaa objektina. Se on samaan aikaan sekä objekti että kasvot.
Testaa itsesi: Näetkö kasvoja?
Silmiltä ja suulta vaikuttavat muodot saavat aikaan oletuksen kasvoista
Aivot vaikuttaisivatkin käyttävän eräänlaista valmista pohjaa, jossa silmiä ja suuta muistuttavat muodot saavat heti aikaan oletuksen kasvoista.
– Se on melko nopeaa ja löyhää, joten joskus sattuu virheitä, ja jokin kasvoja muistuttava sopiikin yhteen valmiin pohjan kanssa, Alais kuvaa.
Alaisin mukaan ihmisaivot ovat evoluution saatossa hioutuneet tunnistamaan kasvoja, koska se on ihmislajille tärkeää.
– Ihmisen täytyy tunnistaa, kuka on kyseessä, onko kyseessä perheenjäsen, ystävä vai vihollinen, mitkä tämän aikeet ja tunteet ovat? Kasvojen havaitseminen on uskomattoman nopeaa, Alais kuvailee.
Tutkimus julkaistiin Proceedings of the Royal Society B -lehdessä.
Lue myös: Oletko aina ajatellut, että suihkusaippuasi on "Palmolive"? Tätä et ehkä olekaan nimestä tajunnut
Testaa tämäkin: Mikäs vuosi nyt onkaan? Katso, erotatko nykymuodin ysäristä:
Pane silmäsi testiin: Montako eri sävyä näet videolla?
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää