Murto lähetyksessä: Eläkkeelle jäämistä voi "harjoitella"
Studio55.fi-lähetyksessä vieraili tiistaina aktiivinen jäsen Marjatta Murto.
Marjatta Murto on ollut eläkkeellä lähes 9 vuotta, mutta ehti sitä ennen jo "harjoitella" eläkepäiviä varten.
– Olen harrastanut niin paljon jo työelämän aikana, että eläkkeelläkään ei tule sellaista tunnetta, että mitä nyt tekisin, Murto selitti ohjelmassa.
Harrastuksiin ovat kuuluneet eri liikuntamuodot, päällimmäisenä tanssi. Etenkin kansantansseja Murto kertoi tanssineensa vuosikausia, mutta viime aikoina myös lavatanssit ovat maistuneet.
Lisäksi hän esitteli jo laajasti harrastetun, mutta silti ehkä monelle tuntemattoman lajin.
– Senioritanssi aikuisväestölle suunniteltu kansainvälinen liikkumismuoto.
– Se on juuri siitä hieno tanssi, että se ei sido millään lailla siihen, että ei pysty liikkumaan. Sitä voi harrastaa vaikka olisi pyörätuolissa, Murto kuvaili.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän ohjelmasta myös muun muassa, minkälaista on eläkeläistoiminta Tampereella.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää