MTV testasi uuden kiinalaisen sähköauton – tällainen menopeli se on!

Kiinalaisvalmisteiset autot ovat tulleet Suomen markkinoille haastaamaan paikallisia toimijoita. MTV testasi, millainen kulkupeli on kiinalainen luksussähköauto Voyah!

Asian ytimessä -ohjelmassa pureuduttiin kiinalaisvalmisteisiin automerkkeihin, joita on viime aikoina tullut Suomeen haastamaan vakiintuneita toimijoita etenkin sähköautobisneksessä.

Voyah on uusin kiinalainen automerkki, joka on tullut Suomeen. Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio kertoo haastattelussa, että autoteollisuuden suhde näihin uusiin merkkeihin on varsin hyvä.

Yllä olevalla videolla toimittajamme testasi uuden kiinalaisen Voayh-luksussähköauton!

Kiina päätti panostaa sähköautoihin

Kallion mukaan Kiinassa tultiin joitain vuosia sitten siihen tulokseen, että he eivät voi voittaa Eurooppaa, Japania, Etelä-Koreaa ja Yhdysvaltoja polttomoottoriautokilpailussa, joten tehtiin päätös sähköautoteknologian kehittämisestä. 

– Nyt ollaan niin pitkällä, että merkkejä on Kiinassa todella paljon. Ne alkavat yksi toisensa jälkeen rantautua Euroopan mantereelle.

Taustalla on Kiinan valtion tavoitteita, ja osa merkeistä on valtio-omisteisia. Joku voi miettiä, onko Kiinan valtio ulottamassa lonkeroitaan Eurooppaan, mutta Kallion mukaan syynä lienee pikemminkin talousdraivi ja se, että kiinalaisille tuotteille on markkinat. Loppu viimein kyse on rahasta.

Tuontitullit puhuttavat

Tapetilla ovat viime aikoina olleet myös tuontitulliasiat. Kiinan valtion rooli on herättänyt pohdintaa EU:ssa ja mietintää siitä, miksi toiminta on niin aggressiivista. 

Hinnat esimerkiksi ovat osittain todella edullisia. Yllä olevalla videolla esitelty Voyah maksaa 80 000 euroa, kun vastaava länsimerkki maksaisi pitkälti yli 100 000 euroa. EU:n komission mukaan kiinalainen merkki on tyypillisesti noin viidenneksen halvempi kuin EU:ssa tuotettu.

Kallio kertoo vertailleensa niin sanottujen perinteisten autovalmistajamaiden sähköautomerkkien ja -mallien hintoja Suomessa tai lähimaissa, kuten Pohjoismaissa tai Saksassa, myynnissä oleviin kiinalaismerkkisten autojen hintoihin.

Hintaero ei ole loppujen lopuksi kauhean suuri, hän sanoo.

Kallion mukaan aika moni kiinalainen tähyää myös premium-segmenttiin. Tämä tarkoittaa käytännössä pitkän toimintakantaman autoja eli isoakkuisia sellaisia. Niistä tulee hintaa. 

Kallion mukaan tuontitulli on kymmenen prosenttia EU-alueella kaikille tuotteille, jotka tulevat EU:n ulkopuolelta. 

Toisaalta pieni epäsuhtahan siinä on, kun Kiinalla on 15 prosentin tuontitulli vaikkapa eurooppalaisille autoille, hän sanoo.

EU:ssa pohditaan parhaillaan, lähdetäänkö selvittämään, onko aihetta epäillä Kiinan valtion tukevan kiinalaisautovalmistajien vientiä Eurooppaan. Mietinnässä on, pitäisikö tähän reagoida esimerkiksi tullimaksuja nostamalla.

Nähtäväksi jää, onko tällä kauaskantoisia vaikutuksia Euroopalle ja miten Kiina siihen reagoi, jos komissio lähtee rangaistustulleja rakentamaan.

Tingitäänkö laadusta?

Entä kilpailevatko kiinalaiset sillä, että laskevat hintaa tinkimällä laadusta tai varustelusta? Kallion mukaan kiinalaiset autot ovat aika hyvin varusteltuja.

Sanoisin että varsinkaan varustelusta ei siinä suhteessa tingitä, ehkä jopa päinvastoin. Haastajat ovat perinteisesti automarkkinoilla tuoneet mallinsa melko hyvillä vakiovarusteilla markkinoille. Kiinalaiset ei välttämättä tässä suhteessa tee poikkeusta, Kallio sanoo.

Kallio ei myöskään aivan allekirjoita EU:n komissionkaan väittämää siitä, että kiinalaiset autot olisivat viidenneksen halvempia.

Aika samoissa hinnoissa liikutaan isossa kuvassa kuin eurooppalaiset, hän sanoo.

Kilpailun lisäksi myös yhteistyötä

Kallion mukaan eurooppalaiset ja kiinalaiset autovalmistajat kilpailevat keskenään, mutta tekevät myös paljon yhteistyötä. Lisäksi on esimerkiksi paljon eurooppalaisiksi miellettyjä kiinalaisomistuksessa olevia merkkejä tai merkkejä, jotka ovat ennen olleet täysin eurooppalaisia, mutta ovat nyt kiinalaisomistuksessa. 

Eurooppalaisilla merkeillä, jotka ovat eurooppalaisomistuksessa, on niilläkin tehtaita Kiinassa ja ne saattavat tuoda sieltä tietynlaista teknologiaa Eurooppaan.

Tämä tulli tulisi koskemaan näitäkin mahdollisesti, jos komissio näihin toimiin lähtisi.

Autokannan sähköistymisessä hidastumisen merkkejä

Talouden hidastuminen Suomessa näkyy myös autokaupassa. Kuluttaja on ehkä saattanut panna merkille, että autorahoitusta on nyt saatavilla halvemmalla kuin pitkään aikaan. Kallion mukaan auton maahantuojat ja myyjät saattavat ottaa rahoituskulun itselleen, jotta saisivat autoja myytyä. 

Tällä hetkellä autokannan sähköistyminen on hieman hidastumaan päin Suomessa. Kallion mukaan yksi suuri selittävä tekijä ovat korot. 

Sähköautot ovat vielä kalliita verrattuna polttomoottoriautoihin ja korko puree isompaan aika paljon enemmän.

Toinen vaikuttava tekijä on käyttövoiman epävarmuus. Mitä tulee kysymykseen siitä, uskaltaako ostaa bensiinikäyttöisen tai sähkökäyttöisen auton, on Kallion vastaus se, että edessä on kuitenkin evoluutio eikä revoluutio.

Katso koko haastattelu alta:

Lue myös:

    Uusimmat