MTV:n nettikysely: Suomalaisten luottamus mennyt puhtaaseen hiihtoon

Valtaosa MTV:n nettikyselyyn vastanneista uskoo, että Suomen hiihdossa oli järjestelmällinen dopingohjelma 1990-luvulla. Ainoastaan 13 prosenttia vastaajista ei usko järjestelmälliseen dopingkulttuuriin Suomen hiihdossa viime vuosikymmenellä.

Muun muassa nimimerkki Rehellisyys kunniaan kirjoittaa:

- Niin suuret mitalisaaliit eivät olisi muuten olleet mahdollisia näin pienelle maalle. Saattaa olla, että epärehellisyys on vaivannut muidenkin maiden hiihtäjiä. Rehellisen kilpailun häviämisen myötä on hävinnyt myös kiinnostukseni urheilukilpailujen seuraamiseen.

- Senhan nyt tajuaa jokainen, että mömmöjä on käytetty koko ajan ja käytetään edelleenkin. Eri asia on vain kuka jää kiinni ja kuka ei. On ihan turha yrittää väistellä ja kieltää Kari-Pekka Kyrön kertomuksia totuudenvastaisina. Kannattaa muistaa, että Kyrö ei ole syyttänyt ketään eikä väittänyt mitään, hän on vihdoinkin vain kertonut sen miten on toimittu ja miten asiat ovat. Suuret kiitokset K-P Kyrölle ryhdikkäästä esiintulosta, Pekka Samuli kommentoi.

Erkki on samoilla linjoilla.

- On naivia uskoa, että isoissa kansainvälisissä kisoissa olisi mahdollista menestyä ilman dopingia. Niin Suomessa kuin muissakin hiihtourheilun suurmaissa on varmasti ollut järjestelmällinen doping-ohjelma. Niissä maissa, joiden urheilijat eivät ole kärynneet, järjestelmä on vain ollut parempi.

- Herroilla oli niin suuret rahat pelissä, ettei muutaman hiihtäjän terveys siinä touhussa ollut minkään arvoinen, kirjoittaa kyselyyn myös kyllä vastauksen antanut Wäeno.

Huru-ukko, Sahaniemi ja Totuus ennen kaikkea kirjoittavat:

- Nykyisin ei pärjätä mustikkasopalla ja golfhousuilla.Täytyi keksiä muita aineita.

- Ei kai kukaan tosissaan usko, että mitalit on otettu kaurapuuron ja ternimaidon avulla.

-Käsi ylös kuka uskoo, että ilman ihmepillereitä ja pelkällä ruislimpulla joku heittää keihästä melkein 100 metriä tai pinkoo 100 metriä muutamassa sekassa?

- Kaiken salailun jälkeen ei voi olla toista mieltä, KH tiivistää.

MTV:n internetissä olevaan kyselyyn on tähän mennessä vastannut yli 3300 ihmistä.

Lue myös:

    Uusimmat