MT: Paavo Väyrynen halukas palaamaan keskustan puheenjohtajaksi

Keskustan Paavo Väyrynen on valmis tavoittelemaan puolueen puheenjohtajuutta, jos hän saa ehdokkuuteen tarvittavan kannatuksen, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

Väyrynen moittii lehdelle puolueen viime vuonna harjoittamaa politiikkaa. Hän kertoo olevansa valmis luopumaan puheenjohtajuudesta puolueen tilanteen muuttumisen jälkeen.

Hän on kuitenkin kiinnostunut johtamaan keskustaa ensi vuoden kuntavaaleihin ja kevään 2023 eduskuntavaaleihin.

Väyrynen, 73, on moninkertainen ministeri, joka toimi keskustan puheenjohtajana vuosina 1980–1990. Hän riitautui puolueen kanssa ja ehti perustaa kaksi kilpailevaa puoluetta 2010-luvun lopulla ennen paluutaan keskustaan aiemmin tänä vuonna.

Väyrynen putosi eduskunnasta viime vuoden vaaleissa.

Lue myös:

    Uusimmat