Mainos

Motorolan tulos ylitti odotukset

Amerikkalainen matkapuhelinyhtiö Motorola on tehnyt hyvän tuloksen, 273 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria eli noin 1,6 miljardia markkaa. Yhtiön matkapuhelinbisnes on siten taas pääsemässä vauhtiin.

Yhtiön toisen vuosineljänneksen tulos ylitti odotukset ja loppuvuodestakin odotetaan hyvää. Motorola on asettanut tämän vuoden kasvutavoitteekseen 30 prosenttia.

Kasvu on tullut erityisesti matkapuhelinten myynnistä. Uudet puhelinmallit ovat myyneet hyvin ja Motorola on kasvattanut hienoisesti markkinaosuuttaan, lähinnä ruotsalaisen Ericssonin kustannuksella. Nokian etumatkaa se ei ole pystynyt kaventamaan. Myös Motorolan kovia kokenut puolijohteiden tuotanto on elpymään päin, samoin Aasian markkinat.

Murheenkryyninä Motorolalla on edelleen Iridium-yhtiö. Se valmistaa kaikkialla maailmassa kuuluvia satelliittipuhelimia, jotka eivät kuitenkaan ole myyneet toivotulla tavalla.

Nokia ja Ericsson julkistavat puolivuotistuloksensa ensi viikolla. Nokian tuloksesta odotetaan jälleen erinomaista, Ericssonilla sen sijaan voi olla vaikeuksia pitää kiinni markkinaosuudestaan.
(MTV3)


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.