Konsertti maanantaina 8.12. Tavastialla, Helsingissä. Ovet aukeavat klo 21.
Maanantaina 17.11. ensilevynsä Blood Panic Suomessa julkaiseva Moneybrother tulee esittäytymään joulukuussa Helsinkiin. Ruotsalaisyhtyeen tekee mielenkiintoiseksi sen tapa yhdistää soulmusiikin falsettilaulantaa ja puhallinkomppeja punkrockin rosoisiin kitarasoundeihin. Bob Marleyn vaikutus kuuluu selvästi sovituksissa.
Moneybrotherin englanninkielistä musiikkia tekee tunnetuksi ensimmäinen single It's Been Hurting All the Way with You, Joanna. Ruotsissa soi kesällä puolestaan Reconsider Me, josta tehty video kuvattiin Mallorcalla. Tekstit käsittelevät rocklyriikan perusaiheita, kuten rakkautta ja seksiä, mutta myös esimerkiksi poliisien harjoittamaa väkivaltaa. Sanoitusten sävyt vaihtelevat kiihkosta epätoivoon ja kostonhaluun.
Moneybrotherin keulakuva on laulaja-kitaristi Anders Wendin, joka 90-luvulla kiersi Eurooppaa ska-punk-yhtye Monsterin rivistössä. Wendinillä on taustallaan The Panthersiksi nimetty ryhmä: Indy (koskettimet), Viktor Brobacke (puhaltimet), Gustav Bendt (saksofoni), Patrick Andersson (basso), Existensminimum (perkussiot) ja Henrik Svensson (rummut).