Etäopiskelu on hidastanut nuorten opintojen edistymistä toisella asteella. Erityisen hankalaksi etäopiskelun ovat kokeneet nuoret, joilla on oppimisvaikeuksia.
Etäopiskelu on heikentänyt toisen asteen opiskelijoiden oppimista ja hyvinvointia, selviää Helsingin kaupungin teettämästä kyselystä.
Peräti 70 prosenttia vastaajista koki, että etäopiskelu on hidastanut opintojen etenemistä. Yli puolet lukiolaisista vastaajista kertoi kokevansa usein toivottomuuden ja epätoivon tuntemuksia.
Helsingin kaupungin nuorisotoimen johtaja Mikko Vatkan mukaan tulokset eivät yllätä.
– On selvää, että nuoret pärjäävät aluksi tässä tilanteessa, mutta koulu on nuorelle paljon muutakin, kuin opiskelua. Sosiaaliset suhteet ovat niin tärkeitä, että on aivan selvää, että tilanne vaikuttaa hyvinvointiin, kun on erossa kavereista, Vatka kommentoi Uutisaamun haastattelussa.
Husin ylilääkäri ja nuorisopsykiatrian linjajohtaja Laura Häkkisen mukaan etäopiskelu on haastanut erityisesti niitä opiskelijoita, joille oppiminen tuottaa haasteita myös normaaliolosuhteissa.
– Oppilailla, joilla on oppimishäiriöitä kotona opiskelu on ollut kovaa. Koko perhe on siitä rasittunut.
Vatkan mukaan epidemia on nostanut esille opiskelijoiden keskuudessa piilevän polarisaation.