Poliisi: Näin Muhammed-pilakuvan piirtäjän kuolemaan johtanut onnettomuus tapahtui – rikoksen mahdollisuutta ei voida vielä sulkea pois
Muhammed-pilakuvan piirtäjänä tunnettu taiteilija Lars Vilks ja kaksi poliisia kuoli liikenneonnettomuudessa Etelä-Ruotsissa eilen sunnuntaina. Poliisi tutkii rikosta, sillä haluaa sulkea rikoksen mahdollisuuden pois, mutta mikään ei viittaa rikokseen, poliisi kertoo tiedotustilaisuudessa.
Poliisi kertoo tiedotustilaisuudessa, että auto, jossa Vilks oli, oli kaatunut keskikaiteen yli väärälle kaistalle. Siviilipoliisiauto painaa 4,5 tonnia ja auton raskaus saattaa selittää sitä, että se ajautui kaiteen yli ja paiskautui kuorma-auton keulaan.
– Emme vielä tiedä syytä siihen, miksi auto oli tullut kaiteen yli väärälle kaistalle, sanoo tutkinnanjohtaja Stefan Sintéus tiedotustilaisuudessa.
– Rikostekniset tutkijat selvittävät, oliko kyse jonkinalsiesta rengasräjähdyksestä.
Poliisi kertoo, että onnettomuudessa menehtyneet poliisit suojelivat Vilksiä ja olivat työskennelleet vuosia hänen henkivartijanaan. Vilks tunnettiin profeetta Muhammedia kuvanneista pilapiirroksista ja häneen on kohdistunut murhayrityksiä ja tappouhkauksia.
Vilksiä kohtaan ei kuitenkaan poliisin mukaan ollut korostunutta uhkaa suhteessa aiempaan.
Poliisi vahvistaa Dagens Nyheterin tiedon siitä, että myös rikoksen ja salamurhan mahdollisuutta tutkitaan. Tällä hetkellä mikään ei kuitenkaan viittaa rikokseen.
– Haluamme ehdottomasti sulkea pois mahdollisen ulkoisen vaikutuksen autoon, jolla Vilks ja poliisit matkusivat. Mikään ei nykytilanteessa viittaa siihen, että sellaista olisi, mutta se pitää poissulkea, Sintéus selittää.
Poliisin mukaan pelastustoimet olivat vaikeat ja raskaat pelastushenkilökunnalle.
– On tärkeää, että tuemme toisiamme, kuolleen omaisia ja työtovereita tänä vaikeana aikana. Tällaiset tapahtumat herättävät voimakkaita tunteita koko yhteiskunnassa. Tapahtunut on järkyttänyt koko Ruotsia.
Uusimmat
-
00:00
Ukrainan puolustusministeri varoittaa "valtavasta tuhosta" tulevina viikkoina – Hersonissa sarja voimakkaita räjähdyksiä, kertoo venäläismedia: MTV seuraa sotaa
-
23:49
Liverpool laittoi rytisemään – tämä voittomaali kihahti onnekkaasti Mestarien liigan välierissä
-
23:30
7,5 miljardin voitto Facebookin emoyhtiölle alkuvuonna – osakekurssi lähti pilviin
-
23:16
Kerrostalon huoneistossa tulipalo Helsingin Lauttasaaressa – HS: Yksi sairaalaan
-
23:10
Tullin asiointipalvelussa vakava häiriö – ei toiminut tuntikausiin
-
22:58
Liverpool-tähden hirmuinen kaukoveto hengästytti: "Herranjesta, mikä laukaus!"
-
22:54
Aleksander Barkoville huima tunnustus NHL:ssä – ainoastaan Sidney Crosby ylsi edelle
-
22:50
Suuri navettarakennus syttyi tuleen Outokummussa – kaksi loukkaantui
-
22:44
Omakotitalo paloi Sotkamossa, yksi ihminen ja perheen kissa kuolivat
-
22:37
Norjasta ankaraa kritiikkiä Venäjän urheilutähdille – "Sitä on iljettävää katsoa"
-
22:01
CNN: Venäjän armeija iski yhteen kahdesta toimivasta sairaalasta Luhanskin alueella – valtaisat tuhot
-
22:01
Supertähti Harry Styles paljastaa hävenneensä seksin harrastamista: "Mietin, miksi häpeän"
-
21:35
USA etsii kuutta venäläistä upseerihakkeria, tarjolla 10 miljoonan löytöpalkkio – muun muassa olympialaisiin iskeneiden epäiltyjen nimet julki
-
21:32
Emil Ruusuvuori eteni jatkoon Saksassa – seuraavaksi vastassa jättiyllätyksen tehnyt 18-vuotias lupaus
-
21:26
Putin: Jos jokin maa puuttuu Ukrainan tilanteeseen, Moskova vastaa salamannopeasti – "Meillä on työkaluja, joilla muut eivät voi rehvastella"
-
21:25
Koripallon Suomen mestaruus jälleen Kotkaan – "Ei tämä ihan arkea sentään ole"
-
21:06
Venäjältä kylmä viesti briteille ja Maailman matkailujärjestölle – historiallinen erottaminen vahvistui
-
21:00
Kärppiin palaava suomalaishyökkääjä puolustaa Mikko Lehtosta ja Leo Komarovia – "Media ei varmasti koko kuvaa tiedä"
-
20:56
Alakoululaiset nuoret ryhtyivät viikoissa yrittäjiksi – finalistit jakoivat menestyvän liikeidean saloja: "Kestävä kehitys kannattaa"
-
20:46
Mariupolissa loukussa oleva sotilas vetoaa videolla haavoittuneiden pelastamiseksi: "Sadat siviilit saastaisissa olosuhteissa, pian loppuu ruoka ja juoma"
-
Lataa lisää

