Mainos

Missä vauvasi nukkuu yönsä? Tutkijoilta uusi ohje: Näin lapsi nukkuu jopa 40 minuuttia pidempään

Tutkijat havaitsivat, että omassa huoneessaan nukkuneet lapset nukkuivat pidempiä aikoja häiriintymättä.

Pitäisikö pikkulapsen nukkua samassa huoneessa vanhempiensa kanssa? Aiemmin lastenlääkäreiden The American Academy of Pediatrics -järjestön suosituksessa kehotettiin pitämään lapsen sänkyä vanhempien läheisyydessä ainakin kuuden kuukauden ikään asti, mutta mieluiten vuoden ajan. Ohjeistuksella on pyritty vähentämään kätkytkuolemia.

Alle puolivuotiaan lapsen nukkumispaikaksi suositellaan vanhempien huonetta. Perhepedin, eli vieressä nukkumisen, eduista kiistellään, ja perhepeti saattaa lisätä kätkytkuoleman riskiä. Myös esimerkiksi kapaloiminen saattaa lisätä kätkytkuoleman riskiä.

Suomessa THL suosittelee nukuttamaan lasta selällään kuuden kuukauden ikään saakka.

Pennsylvania Staten yliopiston selvityksen mukaan omassa huoneessa nukkumisella voi kuitenkin olla etuja, kertoo Yahoo.com. Tutkimuksessa havainnoitiin 256 äiti-lapsiparia, kunnes lapsi oli yhdeksän kuukautta vanha.

Ryhmä jaettiin kahteen osaan: kumpaakin valistettiin kätkytkuoleman ehkäisemisestä, mutta vain toinen ryhmä sai ohjeeksi antaa lapsen nukkua omassa huoneessaan viimeistään silloin, kun lapsi on neljä kuukautta vanha.

Tutkijat havaitsivat, että omassa huoneessaan nukkuneet lapset nukkuivat yhdeksänkuisina pidempiä, noin 46 minuutin pätkiä häiriintymättä. He myös nukkuivat yhdeksänkuisina noin 40 minuuttia pidempään kuin verrokkivauvat.

Vanhemmat, joiden vauva nukkui samassa huoneessa, ottivat todennäköisemmin lapsen viereensä yöllä.

Vauvan itkuun on reagoitava

Tutkijoiden mukaan epäjohdonmukaisuudet lasten unessa voivat johtua useista eri tekijöistä. Kaikilla perheillä ei myöskään ole mahdollisuutta nukuttaa lasta eri huoneessa. Osa yksin nukkuneista vauvoista on myös voinut herätä yöllä, mutta nukahtaa uudelleen itsekseen.

Jos vauva herää usein öisin ilman syytä, kannattaa pohtia, nukkuuko vauva liikaa päivällä, onko hän liikaa sängyssä tai omissa oloissaan ja saako hän seurata tarpeeksi arjen toimintaa.  Päiväunia voi myös lyhentää.

Vauva nukkuu yleensä hyvin 3–4 kuukauden iästä lähtien, jos hänen kanssaan touhutaan paljon päiväsaikaan. Kaikki vauvat ovat kuitenkin unitavoiltaan yksilöitä!

Vauvan itkuun on yölläkin reagoitava, jos itku voimistuu alettuaan tai alkaa äkillisesti rajuna. Öisin nälkäinen vauva ruokitaan ja märkä vaippa vaihdetaan, mutta muuten vauvalle ei anneta virikkeitä. Yli puolivuotiaan luokse ei yleensä tarvitse mennä yöllä, vaikka vauva jokeltelisi. 

 

**

1:16

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.