Millaista synnyttäminen oikeasti on? Selvitimme vastauksen!
"Sattuuko synnytys? Miltä synnyttäminen tuntuu? Kuvaile." kysyy lapseton.
Näin naisraati vastasi:
"Sain epiduraalin, joten itse synnytys ei sattunut. Ei edes, vaikka minut saksittiin auki sellaisista paikoista, joista ketään ei pitäisi leikellä. Supistukset sen sijaan sattuivat niin, että luulin kuolevani siihen paikkaan. Suosittelen ilokaasun ja epiduraalin iloista yhdistelmää kaikille. Miltä synnytys tuntuu? Hirveältä paineelta alapäässä, ei sen kummempaa. Kuvittele, että kohdussasi on vesimeloni, joka haluaa nähdä maailmaa ja se on vain pakko päästää ulos."
– Nainen, 29, sinkku
"Itse selvisin synnytyksestä lopulta ilokaasun voimin melko helpolla. Viisi päivää ennen synnytystä olivat kuitenkin suoraan sanottuna helvettiä. Aluksi supistukset eivät olleet oikein mitään, mutta sitten vauva vaihtoi asentoa niin, että rakkoni painui umpeen. Asiaa ei tajuttu ajoissa ja siksi en käynyt kahteen synnytystä edeltävään päivään pissalla juuri ollenkaan ja rakossa tuntunut paine teki supistukset todella ikäviksi.
Kun pääsin lopulta sairaalaan, sujui kaikki sen jälkeen hyvin. Olin synnyttämässä 12 tuntia ja se oli mielestäni ihan siedettävä kokemus. Ilokaasu auttoi siihen, etten turhaan keskittynyt kipuun ja rentoutti sen verran, että sain jopa nukuttua muutaman tunnin. Ponnistusvaiheessa kaasu otettiin pois. Mielestäni itse synnytys ei sattunut juurikaan, mutta kummalliseltahan se tuntui, kun lapsi lipsahti ulos. Muistan miettineeni jälkikäteen, että eihän siinä mitään ihmeellistä ollut. Tuntui siltä, että kaikissa elokuvissa on vain ylidramatisoitu koko homma."
– Nainen, 27, avoliitossa
"Sattuuhan se, eri vaiheissa eri tavalla ja kokemus vaihtelee muutenkin. Avautumisvaihe on vähän niin kuin olisi tosi pahat menkkakivut, ja sitten ne potenssiin sata. Yltyvät silleen aaltomaisesti kunnes vaan sattuu niin totaalisesti, että järki lähtee. Kauheinta maailmassa minun mielestäni, onneksi se vain unohtuu lapsen myötä: muistan lähinnä kivun olleen niin hirveää, että teki mieli kuolla. Huoli lapsesta tietty vaivaa myös, että meneehän kaikki hyvin? Ponnistusvaihe ei oikeastaan ole niin kamala, vähän kuin pusertaisi oikein ison kakan. Painontunne ikään kuin pakottaa pelosta huolimatta ponnistamaan. Onneksi on lääkkeet ja epiduraalit ja muut. En ymmärrä, miksi kukaan haluaisi kiduttaa itseään luomusynnytyksellä, kun ei onneksi ole pakko. Sen sijaan sitä en ihmettele, että synnytys on kehittyvissä maissa yhä yleinen kuolinsyy nuorilla naisilla, joilla ei ole samaa hoitoa tarjolla kuin meillä onnekkailla täällä."
– Nainen 28, 2 kakaraa ja avoliitto
"Synnyttäminen sattuu, siitä ei pääse mihinkään. Ja vaikka "ottaisi kaikki mahdolliset tropit", niin se sattuu silti. Siihen kannattaa varautua ja miettiä miten aikoo selvitä. Supistuskipu tuntuu polttavalta kiristyvältä renkaalta alavatsan ympärillä, kipu etenee aaltoina, alkaa pienellä nippailulla ja sitten voimistuu, mutta mikä on älytöntä, niin supistusten välissä tulee hetki jolloin ei satu yhtään ja sitten se taas alkaa.
Tärkeätä on kuitenkin muistaa, että sen lisäksi että sattuu, niin samalla tapahtuu jotain merkittävää ja ainutkertaista, syntyy uusi ihminen. Jälkikäteen olo on euforinen, kuin olisi hypännyt benjihypyn tai kiivennyt Himalajalle, käynyt kuoleman porteilla. Selvinnyt ja saanut palkinnoksi todella suloisen ja mahtavan asian."
– Nainen 32, parisuhteessa
Kilpailuformi3