Milloin tissuttelusta pitää huolestua? Vältä vaaranpaikka: "Nollapäiviä kannattaa olla kesälomallakin"
Uutisaamussa vieraillut A-klinikan toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki kertoi, mistä merkeistä tietää kesätissuttelun lähteneen käsistä.
Alkoholi kuuluu olennaisena osana monen suomalaisen kesärientoihin, mutta joka päivä väkijuomaa ei kannata nauttia. Terveyden puolesta alkoholin käyttö tulisi rajoittaa 6–7 annokseen viikossa. Yksi annos vastaa esimerkiksi pientä keskioluttölkkiä tai viinilasillista.
– Sen jälkeen alkaa näkyä jo maksa-arvojen nousua. Sanoisin, että kyllä nollapäiviä kannattaa olla kesälomallakin, jotta pääsee myös palautumaan ja nauttimaan levosta, A-klinikan toimitusjohtaja Kaarlo Simojoki sanoo.
Hänen mukaansa on kuitenkin tyypillistä, että varsinkin kesäloman aikana vähäisen riskin raja ylitetään. Se onkin helppoa, jos päihdyttävää juomaa on tapana nauttia päivittäin esimerkiksi saunomisen yhteydessä.
Yllä olevalla videolla Simojoki kertoo, mistä merkeistä tietää kesätissuttelun menneen överiksi.
Lomatissuttelun seuraukset
Jos kuukauden kesäloman aikana nauttii joka päivä pienen annoksen alkoholia, voi edessä olla ankea paluu arkeen.
Tissuttelusta luopuminen saattaa aiheuttaa henkisiä oireita, kuten levottomuutta, mutta olo helpottaa melko pian, mikäli kyse on maltillisesta juomisesta. Jos alkoholia on kulunut päivittäin enemmän, voi ammattiapu olla tarpeen ainakin neuvonnan puitteissa.
Simojoen mukaan kesälomien jälkeen avunhakijoiden määrässä näkyykin piikki.
– Meillä on yli 200 000 alkoholiriippuvaista, joista suurin osa työelämässä. Siitä porukasta tulee ehkä ne, joilla on tarvetta jopa katkaisuhoitoon. Sitten on 600 000 riskikäyttäjää, joille päivittäinen juominen jää päälle, muttei ehkä ole ihan laitoshoidon tarvetta, Simojoki sanoo.
– Työterveyshuolto kyllä tietää, että syksyllä alkaa tulla yhteydenottoja unettomuuden, alakuloisuuden ja somaattisten vaivojen takia.
Etenkin jos alkoholia on käyttänyt välineenä rentoutumiseen, voi tissuttelu myös jäädä päälle. Pullon sijasta kannattaisi mieluummin totutella tarttumaan lenkkitossuihin tai tapahtumaluetteloon stressin iskiessä.
Miten suomalainen juomakulttuuri eroaa eteläeurooppalaisesta? Entä osaavatko nuoret juoda vanhempiaan fiksummin? Katso koko haastattelu alla olevalta videolta.
Uusimmat
-
07:00
Mysteerikuolemat sulkivat Hongkongin eläintarhan osittain – jo yhdeksän apinaa kuollut
-
06:48
Jesse Puljujärvelle kostettiin – sai Oliver Kapasen nauramaan
-
06:27
Pia sai viisi keskenmenoa – gynekologin loukkaavat sanat eivät unohdu koskaan
-
06:23
Fifalle jysähti kova valitus puhuttaneesta tempusta – Veikkausliiga osallisena
-
06:16
Jopa 200 häiriökäyttäytyvää suomalaista tarvitsisi lähestymiskiellon ruokakauppaan: "Vilautetaan puukkoa tai asetta"
-
06:06
Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi
-
06:04
Vastustajat alkaneet kavahtaa tätä tähteä SM-liigassa – "Harvoin on yhden pelaajan arvo noin iso"
-
06:00
WP: Israel kohdistaa vastaiskunsa Iranin sotilaskohteisiin
-
05:42
Stubb vierailee Norjassa
-
05:34
YK:n turvallisuusneuvosto huolissaan Libanonin rauhanturvaajista
-
05:26
Nivalassa palaa suuri pienkonemyymälä – palomestari: Tuhoutuu täysin
-
23:20
Anton Lundell räväytti – NHL:ssä mieletön 15 maalin ottelu
-
22:58
Tutkija ydinaseharjoituksesta: Suomi ehkä haluaa pitää roolinsa salassa
-
22:03
HS: Ryhmä suomalaissijoittajia estänyt Helsingin areenan halliyhtiötä ajautumasta konkurssiin
-
21:40
Ville Husson karu kohtalo selvisi
-
21:15
Italia alkoi siirtää siirtolaisia keskuksiin Albaniassa
-
21:15
Seksi on ollut mukana Ensitreffit-Jennin ja Jyrkin suhteessa alusta asti – himot voivat yllättää vaikka lenkillä
-
20:55
Kylian Mbappé jyrähtää Ruotsissa uutisoidusta raiskaustutkinnasta
-
20:53
Stora Enso joutui Ruotsissa tikunnokkaan maksuviivästyksistä
-
20:44
Israel sanoi vastaavansa voimakkaasti Hizbollahin iskuun
-
Lataa lisää