Miksi linnunmunien värit vaihtelevat? Tutkijat saattoivat ratkaista värimysteerin

Suojelualueet auttavat lintuja sopeutumaan ilmastonmuutokseen 2:03
Uutisissa käsittelimme, kuinka ilmaston lämpeneminen vaikuttaa lintuihin.

Tutkijat ovat pitkään ihmetelleet, miksi linnunmunien väri vaihtelee. Uuden Nature Ecology and Evolution -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan munat ovat tummempia pohjoisilla alueilla. Syy on se, että tummat munat imevät enemmän lämpöä ja siitä on etua viileässä ilmastossa.

Linnunmunien väri perustuu kahteen pigmenttiin: vihertävään ja punaruskeaan. Erilainen määrä näitä pigmenttejä yhdessä munankuoren valkoisen kalsiumkarbonaatin kanssa tuottaa munia, joiden väri vaihtelee syvänsinisestä vihertävän valkoiseen ja ruskeaan.

Linnunmunien värien merkityksestä on käyty kiivasta väittelyä. Eri teorioiden mukaan sopiva väri suojelee munia pedoilta, vähentää UV-säteilyn haitallisia vaikutuksia, auttaa lintuja tunnistamaan omat munansa tai tuhoaa haitallisia bakteereja.

Kylmillä alueilla linnunmunat ovat tummempia

Uuden tutkimuksen mukaan värillä on suurin vaikutus lämpötilaan.

– Kylmemmillä alueilla linnunmunat ovat tummemman ruskeita. Kun siirrytään lauhkeammalle vyöhykkeelle ja tropiikkiin, värien vaihtelu kasvaa, kertoo tohtori Daniel Hanley Long Islandin yliopistosta The Guardian -lehden haastattelussa.

Lämpenevä ilmasto voi aiheuttaa ongelmia linnuille, jotka ovat sopeutuneet tiettyyn ilmastoon.

Hanley ja hänen kollegansa tutkivat kaikkiaan 634 lintulajin munaa eri puolilta maapalloa. He tarkastelivat erityisesti munien väriä ja kirkkautta. Tulosten mukaan tummemmat ja ruskeammat munat löytyivät kylmemmiltä alueilta. Lämpimämmillä alueilla munat olivat kirkkaampia ja värivaihtelu suurempaa.

Pilkulliset ja raidalliset munat edelleen arvoituksellisia

Tummat, enemmän lämpöä itseensä imevät, linnunmunat ovat hyödyllisiä kylmällä alueella, koska munan sisällä olevan alkion lämpötila ei saisi vaihdella paljon.

Tutkijat testasivat teoriaansa kananmunilla ja huomasivat, että tummat munat lämpenivät auringossa nopeammin ja pysyivät lämpiminä pidempään.

– Tämä tutkimus osoittaa, että linnut ovat sopeuttaneet muniensa värin elinalueensa ympäristöolosuhteisiin. Tutkimus ei kuitenkaan vastaa siihen kysymykseen, miksi jotkut munat ovat pilkullisia, toiset juovikkaita ja kolmannet yksivärisiä, huomauttaa professori Simon Griffith australialaisesta Macquarien yliopistosta The Guardianille. Hän ei osallistunut tutkimuksen tekemiseen.

Lue myös:

    Uusimmat