Miksi koira läähättää? Syitä voi olla useita – eläinlääkäri kertoo, milloin läähätyksestä pitää huolestua
Miksi koira läähättää? Jotkut koirat tuntuvat läähättävän enemmän kuin toiset. Eläinlääkäri kertoo, milloin läähätyksestä tulee huolestua.
Läähättäminen on koiralle luonnollinen ja normaali käytöstapa. Se on sen tapa hikoilla; koira läähättää viilentääkseen itseään.
– Koirat eivät pysty hikoilemaan kuten ihmiset, paitsi tassujen kautta. Kropan viilentäminen tapahtuu läähättämällä. Läähättäminen on normaalia käytöstä liikunnan jälkeen tai kun koira on innostunut, kertoo eläinlääkäri Katalin Szalai Damljanovic.
Unkarista kotoisin oleva Damljanovic on ollut esimerkiksi Evidensia Eläinsairaala Oulun kliininen johtaja ja työskentelee nykyisin Evidensia Vaajakoskella. Hän on perehtynyt akuuttiin potilaiden hoitoon.
Lyhytkuonoisilla roduilla läähättäminen yleisempää
Jotkut koirat tuntuvat kuitenkin läähättävän sisällä ollessaan koko ajan.
– Tämä voi johtua monesta syystä. Koiralla voi olla liian kuuma sisätiloissa. Koira voi olla jostain syystä stressaantunut, sillä voi olla nivelrikkoa ja sen takia kipua. Koira voi olla ylipainoinen. Läähättäminen "koko ajan" ei kuitenkaan ole normaalia.
Lyhytkuonoisilla roduilla läähättäminen on paljon yleisempää. Tämä johtuu hengitysteiden rakenteesta, joka ei ole ihanteellinen.
– Tästä syystä ilma hengitysteissä ei kulje estämättä. Lepotilanteessa liian pitkä, pehmeä kitalaki voi vaikeuttaa ilman kulkua. Liikunnassa liian pienet nenän reiät, kapea henkitorvi ja mahdollisesti epämuodostunut kurkunpää voivat estää ilman riittävää kulkua, Damljanovic kuvaa.
– Koira yrittää korjata tilannetta ja saada itselleen enemmän happea läähättämällä. Yllä mainittu ongelma ei koske jokaista lyhytkuonoista yksilöä, mutta se on valitettavasti yleistä lyhytkuonoisilla roduilla.
Lue myös: Miksi koira ulvoo? Ulvova koira ilmoittaa kaipuustaan: "Ne eivät voi soittaa ja kysyä, missä olet"
Monet sairaudet voivat aiheuttaa läähättämistä
Kuumuuden takia läähättävä koira lopettaa läähättämisen, kun ruumiinlämpö on normaali ja olo on jälleen mukava.
– Älkää koskaan jättäkö koiraanne lämpimässä kelissä autoon suljettuna. Se on hengenvaarallista koiralle, Damljanovic muistuttaa.
Sairauden takia läähättävä koira kuitenkin jatkaa, kunnes läähättämisen syy on hoidettu.
Syitä voi olla useita: lämpöhalvaus, sydämen vajaatoiminta, keuhko- ja muut hengitysteiden sairaudet, anemia, kivun aiheuttamat sairaudet, veren kalkkipitoisuuden laskeminen emokoiralla imettämisen aikana…
Syypää voi olla myös Cushingin tauti, joka johtuu lisämunuaiskuoren hormonien, erityisesti kortisolin, liikatuotannosta. Se aiheuttaa muun muassa runsasta juomista ja virtsaamista, lihavuutta ja alakuloisuutta.
Voi olla myös stressin tai kivun merkki
Vanha koira voi läähättää eri syystä kuin nuori, sillä vanhoilla eläimillä voi olla useita sairauksia, josta läähätys aiheutuu. Eräs näistä on kivun aiheuttama nivelrikko.
– Vanhemmat koirat ovat usein ylipainoisia. Iäkkäiden koirien aivojen toimintakyvyssä voi olla muutoksia, ja jatkuva läähättäminen voisi olla yksi sen merkeistä, Damljanovic sanoo.
– Läähättäminen on yleensä normaalia. Jatkuva läähättäminen, yhtäkkiä lisääntynyt läähättäminen ja läähättäminen muiden oireiden yhteydessä on useimmiten jonkun sairauden oire. Tietyissä sairauksissa koira läähättää useammin. Läähättäminen voisi olla hengitysteiden sairauksien, sydänsairauksien tai Cushingin sairauden oire.
Toisaalta läähättäminen voi olla myös stressin, pelon tai kivun merkki.
– Stressi, levottomuus, pelko ja ahdistus voivat myös aiheuttaa läähättämistä. Esimerkiksi eläinlääkärissä koirat ovat yleensä stressissä ja usein alkavatkin läähättää heti, kun tutkimus alkaa, Damljanovic sanoo.
Milloin eläinlääkäriin?
Läähättämisestä pitää huolestua, jos se alkaa yhtäkkiä ilman mitään syytä tai on erityisen voimakasta ja jatkuu pitkään. Hälytyskellojen pitäisi soida myös, jos koiralle ilmestyy läähättämisen lisäksi muita oireita.
– Eläintenomistajan tarkan kyselyn ja huolellisen kliinisen tutkimusten jälkeen eläinlääkäri voi suositella verinäytteiden ottoa, röntgen- tai ultraäänitutkimuksia.
Artikkeli on uusinta viime vuodelta. Lisätty eläinlääkäri Damljanovicin nykyinen työpaikka.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Uusimmat
-
00:01
Kirja: Krista Pärmäkoski paljastaa rajut oireensa: ”Olin varma, että olin tullut hulluksi”
-
23:56
Maksuhäiriöisiä tuhansia enemmän kuin vuosi sitten: "Lakimuutos ei ole onnistunut"
-
23:51
Turun puukottajan aikeena oli puukottaa mahdollisimman monta, kunnes oli "alkanut tuntua liian pahalta" – motiivina viha
-
23:47
Syyria: Israel iski Damaskokseen, useita kuollut, myös naisia ja lapsia – MTV seuraa
-
23:35
Attendo-pomo valtavista vähennysaikeista: "Moni tuntee oikeutetusti vihaa" – karmea tieto vanhusten hoivajonosta
-
22:56
11-vuotias tyttö kadonnut Helsingissä, poliisi julkaisi kuvan
-
22:53
Tältä Milton-hurrikaani näyttää avaruudesta – Floridan asukkaille vakava viesti: "Jos jäätte taloonne, siitä tulee arkkunne"
-
22:37
Asiantuntija: Isku Nordeaan ei ole tietomurto vaan "julkisivun töhrintää" – silti poikkeuksellista
-
22:16
Merivartiosto evakuoi rahtialukselta kahdeksan metriä pudonneen ihmisen Selkämerellä
-
22:10
Tappara toipui komeasti shokkialusta – taululle lopulta tyrmäävät lukemat
-
21:47
Mies latasi Onlyfansiin videon yhdynnästä 16-vuotiaan kanssa, videota ei poistettu 1,5 vuoteen – 20 vuoden vankeus uhkaa
-
21:45
Ensitreffit-Anna ja Taina syyllistävät aviomiehiä turvattomuudestaan – vodcast: "Tekosyitä"
-
21:24
Törkeää piittaamattomuutta: Autoilija ei jalankulkijasta paljoa välittänyt
-
21:04
Netanjahu: Israel tappanut Hizbollahin uuden johtajan ja hänen seuraajansakin – video näyttää väitetyn iskun
-
21:00
Hienot huvilat – tässä on kuudes Suomen kaunein koti -finalisti
-
20:57
SM-liigan tähtihyökkääjä ylistää vuolaasti hurjavireistä joukkuetoveriaan – "Pelaa väärässä sarjassa"
-
20:57
Vaatevoro vaihtoi vanhat kenkänsäkin uusiin, toinen yritti viedä yli tonnilla kosmetiikkaa: Molemmilla sama sovituskoppikikka
-
20:30
Huippukokki Tomi Björck sai Australian kansalaisuuden: "Paras paikka maailmassa"
-
20:26
Huuhkajien merkittävin ongelma tapetilla – näin kommentoi tulikuuma kärkimies: "Siinä pitää parantaa"
-
20:18
Öljyn hinta reippaassa laskussa – Kiinan kysyntä voi hyytyä
-
Lataa lisää